Pumpkins, pumpkins

Kurpitsa-aika on täällä! Omistan kirjoitukseni nyt pelkille kurpitsoille. Tämä postaus on siis off-topic projektityöni kannalta. Mutta koska kurpitsat ovat täällä tähän aikaan vuodesta niin isossa roolissa, niin omistettakoon nyt tämä kokonaan niille.

Itse en ole innostunut Halloweenista, mutta isot ja pienet, oranssit ja eriväriset kurpitsat sopivat syksyyn hyvin. Erityisesti oranssi on mielestäni syksyn väri.

Kaupoissa on ollut kurpitsoita myytävänä jo pitkän aikaa. Näen melkein joka päivä jonkun ostavan kaupasta kurpitsan tai pari. Nuo isot ovat oikeasti painavia…

Ihmiset koristelevat pihojaan ja portaitaan kurpitsoilla. Nämä kuvat on otettu Georgetownin kaupunginosasta. Paljon hienompiakin koristeluja olen Georgetownissa nähnyt. Mutta sitten, kun lähdin niitä erikseen kuvaamaan, en muistanut, missä kaduilla ne kauneimmat asetelmat ovat. Nämä kuvat ovat nyt pienenä maistiaisena siitä, miten kurpitsoja käytetään ovensuun koristeluun. Jotkut ovat sytyttäneet ”jouluvalot” syyskukkien ja kurpitsojen sekaan.

Yliopisto järjesti kansainvälisille opiskelijoille, tutkijoille ja stipendiaateille retken kurpitsoja kasvattavalle maatilalle. Kävimme noin 45 minuutin ajomatkan päässä DC:stä.

Kurpitsaretkeläiset

Eipä ole tullut aikaisemmin maksettua traktorin lavalla olkikasassa istumisesta… Mutta niin vain nyt maksoin 4 dollaria siitä, että pääsin traktorin kyydillä kauempana sijaitseville kurpitsapelloille.

Kurpitsapellolla

En ole koskaan kasvattanut koristekurpitsoja. En ollut ajatellut, millä tavalla kurpitsat  kasvavat maassa ja miten monenlaisia niitä on. Suurin osa oli isoja oransseja, mutta oli myös vihreitä, valkoisia ja monivärisiä kurpitsoja. Myös kurpitsankukkia oli edelleen paljon. Ne eivät taida enää ehtiä kypsyä kurpitsoiksi.

Pellolta ei löytynyt sitä Suurta Kurpitsaa, jota Jaska Jokunen aina etsii sarjakuvissa. Mutta tuo yksi kurpitsa painoi yllättävän paljon. Suurimmat kurpitsat löytyivät tällä kertaa maatilan pihalta.

Maatilalla oli paljon muutakin väkeä kuin vain me Georgetownin seurue. Monet olivat tulleet perheineen. Lapset tykkäsivät monista maatilan eläimistä, esim. alpakoista.

IMG_20171014_145103536[1]Ihmiset ostivat omenoita, kurpitsoita ja muita vihanneksia. Niiden keräämistä ja kuljettamista varten oli käytettävissä pieniä kottikärryjä. Ihmiset jonottivat kärryjensä kanssa maksamaan ostoksia.

IMG_20171014_142051678[1]Pitihän sitä kurpitsapiirakkaakin maistaa maatilalla käydessämme. Koska arvasin, että se ei ehkä ole minun suosikkini, ostin piirakkapalan jäätelön kera. Menihän se kerran maistettuna.

 

IMG_20171015_084318919[1]Omat kurpitsaostokseni maatilalta olivat noin vaatimattomat. Juhlistan kurpitsa-aikaa näillä pienillä koristekurpitsoilla pöydälläni. Jätän suuremmat kurpitsat ja kurpitsakoristelut amerikkalaisille.

 

 

Mainokset

Center on Education and the Workforce

Center on Education and the Workforce eli CEW on itsenäinen ja poliittisesti sitoutumaton tutkimuslaitos, joka saa rahoituksensa muutamilta säätiöiltä. CEW on osa isäntäorganisaatiotani eli McCourt School of Public Policya, joka puolestaan on yksi Georgetownin yliopiston tiedekunnista. CEW:nperustaja ja johtaja Anthony Carnevale on omalla alallaan tunnettu täällä Yhdysvalloissa. Hänen nimensä on noussut esille monissa käymissäni keskusteluissa, ja hän on ollut Yhdysvalloissa paljon julkisuudessa.

IMG_20171012_115740406[1]CEW tutkii koulutuksen, osaamisvaatimusten ja työvoiman kysynnän välisiä yhteyksiä. Juuri CEW:n takia halusin päästä Georgetowniin stipendiaatiksi. Tutkimuksellisesti CEW:llä on paljon annettavaa minun projektilleni. Heidän Newsletterinsä on tullut minulle jo kauan. Aikaisemmin olin yhteydessä tutkimuslaitokseen vain sähköpostien välityksellä, mutta nyt minulla on ollut mahdollisuus syvälliseen keskusteluun. Kaikki asiat eivät todellakaan selviä sähköposteja, nettisivuja ja tutkimuksia lukemalla. Keskustelua tarvitaan, jotta asioista saa paremman käsityksen.

CEW on perustettu vuonna 2004. Koulutustarvearviointien tekeminen alkoi Yhdysvalloissa noin 10 vuotta sitä ennen. CEW alkoi tuottamaan sellaista työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointitietoa, jossa laskelmissa huomioidaan myös työssä  oleva väestö. Tätä laskentamallia käyttää tällä hetkellä iso osa osavaltioista, eivät kuitenkaan kaikki osavaltiot. Jeff Strohlin (Director of Research) mukaan Yhdysvalloissa ei oikeastaan ole saatavissa pitkän tähtäimen ennakointietoa. Yksi tärkeimmistä syistä tähän on se, että koulutuspolitiikka on ollut ja on erillinen saareke muusta politiikasta. Työvoimapolitiikka ja koulutuspolitiikka eivät ole sidoksissa toisiinsa.

Yliopistot kilpailevat parhaista opiskelijoista. Monia niitä kiinnostaa pääasiassa hyvä opiskelijaaines ja tehtyjen tutkintojen määrä. Paikalliset community colleget tekevät monin paikoin maata hyvää (lyhyen tähtäimen) ennakointia ja koulutustarjonnan sovittamista paikalliseen työvoimatarpeeseen. Mutta nimenomaan paikalliseen tarpeeseen. Esim. paikkakunnan tärkeän yrityksen tarpeet voidaan huomioida koulutuksen suuntaamisessa. Community colleget ovat kuitenkin melko pieniä eivätkä ne voi tai edes halua vastata laajemman alueen työvoimatarpeisiin. Yhdysvalloista puuttuu taho (ja/tai tahto), joka katsoisi koulutuksen ja osaamis- ja työvoimatarpeiden ennakointia laajasti ja pidemmällä tähtäimellä, koko maan tasolla. Tietysti tietoa tarvittaisiin myös osavaltio- ja koulupiiritasolla.

Middle sectorin työtehtävissä on tällä hetkellä noin kolmasosa Yhdysvaltojen työvoimasta. Heistä huomattavan iso osa on koulupudokkaita korkeakoulutuksesta. CEW on nyt aloittanut uuden tutkimusprojektin, jossa selvitetään, millaisiin työtehtäviin sijoitutaan ilman korkea-asteen tutkintoa ja millaista palkkatasoa näissä tehtävissä saadaan. Koulutuksen jälkeinen palkkataso on muutenkin korostetusti esillä CEW:n ja muissakin tutkimuksissa tuloksellisuuden mittarina. Näen tässä kohtaa pientä ristiriitaisuutta. Uraohjauksessa ei (tähän mennessä saamani kuvan mukaan) juuri puhuta työllisyydestä. Ohjaus lähtee vahvasti nuoren omista toiveista ja haaveista, joita tuetaan. Kuitenkin koulutuksen ja tietyn alan tutkinnon suorittamisen jälkeistä tuloksellisuutta mitataan saavutettuina palkkatasoina.

Jo nyt jossain määrin, mutta jatkossa CEW:n käsityksen mukaan entistä enemmän tullaan arvioimaan korkea-asteen koulutusohjelmien tuloksellisuutta työllistymisen näkökulmasta. Jos koulutusohjelma ei tuota hyvää työllistymistä, se voidaan lopettaa. Esim. Louisianan osavaltiossa lopetettiin 300 koulutusohjelman rahoitus huonojen tuloksien takia. Tähän suuntaan Jeff Strohlin mukaan Yhdysvalloissa tullaan jollain tähtäimellä menemään nykyistä laajemmin.  Tällä hetkellä monet yliopistot vakuuttavat, että luottakaa meihin, teemme hyvää työtä opiskelijoiden suhteen. Ne eivät ole kovin kiinnostuneita opiskelijoiden työllistymisestä tutkinnon jälkeen. Mutta yksityiseltä sektorilta on nousemassa koulutusta tarjoavia kilpailijoita, joiden tavoitteena on nimenomaan varmistaa koulutusohjelmista valmistuvien työllistyminen. Tämä saattaa pakottaa yliopistot ja colleget panostamaan koulutuksensa vaikuttavuuteen. Kysyin, mitä Yhdysvalloissa vähintäänkin pitäisi nyt tehdä koulutuksen ja työvoimatarpeiden kohtaanoon edistämiseksi. Jeff Strohlin mukaan koulutuksen suuntaamisessa pitäisi hyödyntää niitä tietoja, joita jo on olemassa. Käytettävissä olevaa tietoa ei hyödynnetä. Hyödyntämisen pitäisi tapahtua nimenomaan osavaltiotasolla.

Osa projektityötäni on CEW:n tutkimuksiin ja aineistoihin perehtymistä. CEW välittää minulle tietoa muiden tutkinoiden tuoreista tutkimuksista. CEW:n verkostosta olen saanut todella arviokkaita kontakteja. Kontaktointihan etenee Yhdysvalloissa konkreettisesti näin. Minut tavannut henkilö lähettää s-postia toiselle henkilölle (ja minulle tiedoksi) ja esittelee minut. Hän pyytää toista henkilöä järjestämään tapaamisen minun kanssani ja kertoo ehkä muutamalla sanalla, mistä teemoista meidän olisi hyvä keskustella. Näin ketju rakentuu. Suomessa sanomme yleensä, että hei, ota tähän ja tähän henkilöön yhteyttä ja sano minulta terveisiä. Amerikkalaiset näköjään hoitavat asian konkreettisesti, loppuun asti ja yleensä heti samana päivänä.

”Vielä on kesää jäljellä…” . Eilen oli lämpötila ensimmäistä kertaa alle 20 astetta täällä oloni aikana. Jouduin ottamaan käyttöön muutakin kuin ihan kesäistä vaatetta. Tämä on kuitenkin vain väliaikaista. Viikonloppuna ollaan taas 27 asteessa. Nykyään  säätilat tuntuvat olevan epänormaaleja vähän joka puolella maapalloa. DC:ssä oli ollut tavallista kylmempi kesä. Syksy puolestaan on ollut normaalia lämpimämpi, mikä on sopinut minulle oikein hyvin.

Viihdyn hyvin yliopiston kampuksella. Lähes kuin olisin nuori opiskelija uudelleen, reppu selässä ja tennarit jalassa. Kuten olen aikaisemminkin tainnut mainita, opiskelijat ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä. Kampuksella on joka keskiviikko maalaismarkkinat. Opiskelijat, tutkijat ja opettajat kerääntyvät aukiolle syömään, ostamaan tuotteita ja tapaamaan toisiaan. Opiskelijajärjestöt markkinoivat toimintaansa ja  järjestävät aukiolla erilaisia tapahtumia, esim. kerran olen nähnyt kirpputorin. En sitten tiedä, mitä nuo lastenhahmot tekevät yliopiston maalaistoritapahtumassa, mutta ne olivat paikalla eräänä keskiviikkona. Yliopistolla on muutamia mukavia rentoutumispaikkoja pitkin kampusta. Osa on sisällä ja osa ulkona. Nämä riippukeinut ovat tosiaankin opiskelijoita varten. Tai mikä estäisi opettajaa tai tutkijaa ottamasta päivätorkut riippukeinussa, jos vain aikataulu sen sallii.

 

 

 

 

Career Development Skills Marylandin yliopistossa

On monia asioita, joista voisin kertoa blogissani: ammatillisesti, mutta yhtä lailla arkisia asioita ja elämämenon ihmettelyä. Mutta sitten tästä tulisi romaani eikä mikään blogi. Joten yritän kirjoittaa postauksessani aina vain muutamista jutuista. Toivon, että tämä blogi voisi palvella myös teitä, jotka juuri nyt valmistaudutte hakemaan Fulbright Finlandin MCPD-stipendiä, ja ehkäpä sitten mahdollisesti saatte stipendin.

Yksi osa työskentelyäni on kalenterini hallinta. Välillä on tilanteita, että neuvottelen yhtä aikaa monen eri asian ajankohdasta. On pidettävä kalenteri sen verran väljänä, että pystyy itse olemaan joustava oman aikataulunsa suhteen. calendar-2075065_1280Monet tapaamani ihmiset ovat todella kiireisiä ja yritän kunnioittaa heidän aikataulujaan. On suunniteltava kalenteria ihan eri tempolle kuin Suomessa. Lisäksi, kun työskentelee vieraalla kielellä, se kuormittaa enemmän kuin äidinkielellä työskentely.  Haluan aina myös kävellä ja katsella ympärilleni siellä, minne sitten menenkin. Yleensä ajoitan sinne ruokailun tai käyn ainakin kahvilla. Aika usein Starbucks rules, jos se sattuu löytymään, koska siellä on aina hyvä wifi käytettävissä.

Jokainen kalenterissani oleva merkintä vaatii aina pohjatyön tekemistä. Sitä on tietysti paljon enemmän kuin mitä olisi Suomessa. Teen siis työtä senkin jälkeen, kun kalenterimerkintä on jo olemassa, en ainoastaan ennen sitä. On selvitettävä perusteellisesti, mitä ko. henkilö tai organisaatio oikeastaan tekee. Joskushan kontakti tulee jonkun toisen kontaktin kautta. Tai toisin päin: mitä kaikkea minulta odotetaan ja miten minun pitää valmistautua. Jos esim. tapaaminen on vieraassa organisaatiossa, on selvitettävä tapaamispaikan sijainti, miten ja millä kulkuneuvoilla sinne pääsee, kuinka paljon on varattava aikaa matkustamiseen jne. Kaikki tämä valmistelu vie vaihtelevasti 1-3 tuntia/case.

Kävin vierailulla Marylandin yliopistossa, Wilson E. Kirwan Center for Academin Innovationin johtajan, MJ Bishopin luona. Hän tekee aika uraa uurtavaa työtä koko maan mittakaavassa korkea-asteen koulutuksen kehittämiseksi.

Keskustelumme uhkasi rönsyillä – ja rönsyilikin –  vaikka minne, koska MJ Bishop on niin innostunut ja innostava persoona. Wilson E. Kirwan Center on edelläkävijä monessa asiassa. Suurin osa tapaamisajasta meni siihen, että vertailimme Suomen ja Yhdysvaltojen eri kouluasteita, opetussuunnitelma-asioita, opetusta ja ohjausta. Vaikka oman projektini kannalta sain ehkä vähemmän tietoa kuin mitä olisi ollut mahdollista, keskustelu oli muutoin poikkeuksellisen antoisa ja innostava.

Yleensä yliopisto-opetus on täällä suurelta osin luennoilla (paikan päällä) istumista. MJ Bishopin myötävaikutuksella Marylandin yliopisto on muuttanut ja muuttamassa osan opetuksestaan verkko-opetukseksi. Vielä aika harvinaista Yhdysvalloissa, näin kuulin. MJ Bishop puhui jopa kokonaan digitaalisesta tutkinnosta, jota kohti voitaisiin mennä. Tämän tyyppistä kehitystä täällä todella tarvittaisiin. Työelämään siirtymisen jälkeen uuden tutkinnon tekeminen ja sitä kautta uran vaihtaminen on aika vaikeaa, kallista ja harvinaista. Keskustelimmekin pitkään jatko- ja täydennyskoulutuksesta. MJ Bishopin mukaan Yhdysvalloissa työnantajien pitäisi ymmärtää antaa työntekijöille mahdollisuus kouluttautua lisää. Koska koulutus maksaa erittäin paljon, yritys ei välttämättä halua panostaa työntekijään, jonka lojaalisuudesta se ei voi olla varma. Tämä on yksi haaste Yhdysvaltojen koulutuspolitiikassa ja työntekijöiden urapolulla, mutta yhtä lailla yritysten menestymisen kannalta.

Marylandin yliopistossa käytetään Career Development Skills- termiä opiskelijoiden ohjauksessa. Termi pitää sisällään osin samoja, osin eri asioita kuin CMS. Opiskeilijoille Career Development Skills ei näyttäydy oppiaineena. Opetus kulkee horisontaalisena eri oppiaineiden sisällä. Eräs merkittävä it-alan yritys oli kysynyt Marylandin yliopiston opiskelijalta, että osaatko sinä projektinhallintaa. Opiskelija oli vastannut, että ei, ei hän ole sitä opiskellut. Kun asiaa sitten käytiin läpi, opiskelija ymmärsi, että onhan sitä opiskeltu, mutta ei omana oppiaineenaan.

Marylandin yliopisto tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa, erityisesti merkittävien it-alan yritysten kanssa. Yritykset antavat suoraa palautetta yliopiston opetuksesta ja palaute otetaan huomioon opetuksen suunnittelussa. Marylandin osavaltiossa tehdään koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointia jossain määrin. Ennakointitietoa on siis hiukan saatavissa. Yritysten ja teknologian kehitysvauhti on kuitenkin niin nopeaa, että ennakointitieto ei helposti pysy ajan tasalla.

Eräänä päivänä osallistuin CSIS:n (Center for Strategic and International Studies) järjestämään naisten workshopiin, jonka nimenä oli Cracking the Confidence Code.

Workshopia veti Christinen Brown-Quinn. Hän on tehnyt yli 30 vuoden uran business-maailmassa, lähinnä pankkisektorilla Isossa Britanniassa, vaikka hän onkin amerikkalainen. Christine aloitti vuonna 2010 uuden uran. Hän johtaa nyt omaa yritystään, joka innostaa korkeasti koulutettuja naisia maailmanlaajuisesti, mutta käytännönläheisesti oman uransa kehittämisessä. Workshopin osallistujat olivat eri yliopistoista, järjestöistä, ministeriöistä ja yksityisistä konsulttiyrityksistä. Oli mielenkiintoista olla mukana workshopissa ja kuulla eri aloilla työskentelevien naisten keskustelua. Osin sitä väritti amerikkalaisen kulttuurin omat piirteet. Mutta pääosin työelämän lainalaisuudet ja ihmisten välisen kommunikoinnin haasteet työpaikoilla ovat samanlaisia Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Kansalaisaktiivisuutta kotikulmilla. Kun kävelin asunnolleni Adams Morganiin eräänä päivänä alkuillasta, kuulin jo kauas äänekästä bändisoittoa. IMG_20171007_174611808[1] Kotikatuni varrella oli menossa yleisötapahtuma, jonka tavoitteena oli suojella erästä aukiota Adams Morganin alueella. Bändi soitti ihan tavallisen asunnon terassilla. Väkeä oli runsaasti. En sitten tiedä, auttaako tämä suojelmaan aukiota, mutta ihmiset selvästi nauttivat rennosta musiikista hienossa, helteisessä säässä.

 

 

Opinto-ohjausta Baltimoressa

Baltimoren kaupunki on noin tunnin  matkan päässä Washington DC:stä. Vietin siellä yhden pitkän päivän. IMG_20171006_141906887[1] Menin varhaisella aamubussilla ja tulin myöhään illalla junalla takaisin DC:hen. En ole ennen matkustanut junalla (Amtrak) Yhdysvalloissa. Kyyti on tärisevämpää kuin Suomen junissa, joten läppärillä työskentely ei ollut helppoa. Nettiyhteys oli yllättävän hyvä. Yksi minun stipendiaattijaksoni mukavista puolista on se, että suunnitelmaani kuuluu käydä eri kaupungeissa ja osavaltioissa. Puhelimeen ladatun, offline-tilassa toimivan Here-sovelluksen ja Uberin kanssa sitä löytää ihan mihin vain. Baltimore näytti toisenlaiset amerikkalaiset kasvot kuin mitä olen tähän asti nähnyt. Näin asuinalueita, joihin ei tulisi mentyä yksin edes päiväsaikaan. Uber-kuljettajan mukaan ne alueet eivät edes ole kaikkein pahimpia Baltimoren asuinalueita.

Ensimmäinen oppilaitos, johon tutustuin, oli Carver Vocational – Techical High School, jossa on noin tuhat oppilasta. Vietin aikaa opinto-ohjaaja Ebony Mayersin kanssa. Myös hän on tulossa Jyväskylään ensi tammikuussa lastensa kanssa. Näin nämä Fulbright-verkostot toimivat. Tämä on vähän kuin vanhojen tuttujen porukka. Heti ollaan auttamassa ja samalla aallonpituudella, kun ollaan oltu tai ollaan menossa stipendiaatiksi puolin ja toisin.

Carverin koululla on oma koulupoliisi, ja kouluun mennään sisään turvatarkastuksen kautta. Jokaisen oppilaan reppu tutkitaan tarkasti, jotta aseita ei saa vietyä kouluun.

Keskustelin Ebonyn kanssa hänen työstään opinto-ohjaajana ja miten koulussa tuetaan nuorten uraohjausta. Useat koulun oppilaista ovat jollain tavalla traumatisoituneita. He  ovat vaarassa syrjäytyä. Joillain on jo rikollista taustaa tai he ovat asunnottomia. Jotkut joutuvat käymään vapaa-ajalla töissä. Muuten heillä ei ole ruokaa eikä asuntoa. Koulussa on opettajia, jotka käyvät kotona opettamassa, jos oppilas ei tule kouluun. Myös opinto-ohjaaja menee tarvittaessa käymään oppilaan kotona. Koulussa toimii Student Support Team, jossa pyritään moniammatillisesti ratkaisemaan kaikkein vaikeimpia oppilastapauksia. Myös sosiaalisektori on joskus mukana neuvotteluissa. Kaikkien ongelmia ei tietenkään saada ratkaistua.

Opinto-ohjaajan ja oppilaiden välit vaikuttivat lämpimiltä. Oppilaat tulivat käytävillä jatkuvasti juttelemaan Ebonyn kanssa ja useat halasivat häntä. Sillä on iso merkitys, että ohjausta tehdään isolla sydämellä, kuten olen havainnut täällä useiden opettajien ja opinto-ohjaajien tekevän. Ebonyn mukaan Carverin koulun tärkein tehtävä on se, että oppilas saa tehtyä tutkintonsa. Ja että hänellä olisi mahdollisimman menestyksellinen ura edessään. Amerikkalaisessa koulujärjestelmässä kuluu paljon aikaa valtakunnallisiin testeihin valmistautumiseen, saatujen pisteiden seuraamisen ja pistetasojen parantamiseen. Oikeastaan iso osa Ebonyn työajasta menee siihen, että score-tasot saataisiin riittävän korkeiksi. Moni oppilas haluaisi jatkaa collegeen tai yliopistoon. Mutta traumataustasta  johtuen oppimisen esteitä on niin paljon, että monilla scoret jäävät liian mataliksi jatko-opintoja ajatellen. Uranhallintataitojen kehittämiseen ei jää riittävästi aikaa. Opinto-ohjaaja on täysin ylikuormitettu työmääränsä kanssa. Carverin koulun oppilaiden asuinalueilla on työttömyyttä ja nuorisotyöttömyyttä. Monet oppilaista pelkäävät työttömäksi jäämistä tai sitä, että he päätyvät loppuiäkseen matalapalkkaiseen työhön.

Toinen koulu Baltimoressa oli City Springs Elementary School. Koulussa oli oppilaita 4-vuotiaasta 14-vuotiaaseen. Opinto-ohjaaja  Krista Wible kertoi minulle työstään noin 13-14-vuotiaiden oppilaiden ohjauksessa.

Kristan, samoin kuin Ebonyn kertomaan mukaan koulujen opinto-ohjaus lähtee vahvasti lapsen tai nuoren omista kiinnostuksen kohteista, kuten Suomessakin. Tulevaisuuden ennakointi ja työllistymisnäkymät eivät oikeastaan näy opinto-ohjauksessa muuta kuin jos ne satunnaisesti tulevat esille eri alojen vierailijoiden puheissa tai työpaikkakäynneillä. Ennakointitietoa ei ole saatavissa tai jos olisikin, opinto-ohjaajilla ei ole aikaa tiedon hankintaan. Krista kertoi, että työllistymisestä ei oppilaiden kanssa puhuta. Olennaista tuossa vaiheessa on  saada tehtyä järjevä ja tarkoituksenmukainen high school -valinta. Ja ne scoret riittävän korkeiksi, että opinnoissa eteneminen oman mielenkiinnon mukaisesti ei jäisi pisteistä kiinni. Kuitenkin high schoolin valinnalla on vaikutusta nuoren urapolun kehittymiseen. Kristan kertoman mukaan hän tukee omassa työssään soft skills- taitojen kehittämistä monipuolisesti ja ikätason mukaisesti, kun kysyin CMS – taitojen kehittämisestä. Soft skills tuntuu täällä olevan lähes jokaisen huulilla. CMS ei ole terminä tuttu, kuten olen aiemminkin todennut, mutta kun siitä hetken keskustelee, sen merkitys ja tarkoituksenmukaisuus kyllä yleensä hyväksytään.

IMG_20171009_094641360[1]

City Springsin koulun oppilaat tulevat kaupungin köyhimmiltä alueilta. Monien oppilaiden perheet ovat todella köyhiä. Siitä huolimatta  oppilaat olivat keränneet rahaa Houstonin hurrikaanituhojen uhreille. Tästä hyvästä koulu on päässyt paikallisiin uutisiin. Kuuluisa, valtakunnallinen talk show on kutsunut koulun edustajat ohjelmaansa. Yhteisölllisyyttä ja vapaaehtoisen auttamisen kulttuuria meillä Suomessa voisi olla enemmän. On vaikuttavaa kuulla, millä innolla ja tarmokkuudella näihin suhtaudutaan. Mukana olevien oppilaiden omanarvontunto kasvaa, he oppivat ottamaan vastuuta ja näkevät ponnisteluistaan hyviä tuloksia. Koulut näkevät, että nämä tempaukset tukevat nuoria ihmisenä kasvamisen prosessissa. Ei tempaus tai vapaaehtoistyö nyt ihan CMS ole, mutta pieneltä osalta sekin auttaa nuorta kehittämään niitä taitoja, joita hän tarvitsee työelämässä ja uransa kehittämisessä.

Lasten ja koululaisten päivät voivat olla täällä uskomattoman pitkiä. Esim. Carverin High Schoolissa koulu alkaa 7.30 ja se voi päättyä klo 16.30. Sinne voidaan tulla jopa 1,5 tunnin koulumatkan takaa. On vain yksi puolen tunnin lounastauko eikä muuten mitään taukoja. Myös pienten koululaisten päivät ovat todella pitkiä. Ja sitten on näitä valtakunnallisia testauksia, joihin valmistaudutaan ja tähdätään. En yhtään ihmettele oppilaiden levottomuutta ja opettajien väsymystä. Luokkahuoneissa desibelitaso oli välillä niin korkea, että itse en pystyisi työskentelemään kauan sellaisessa. Opettajat tekevät parhaansa, mutta voivatko oppimistulokset olla loistavia, jos aina ollaan väsyneitä? Pitkän päivän päätteeksi monet joutuvat viettämään aika kauan liikenneruuhkissa. Läksyjen määrä on yleensä suurempi kuin Suomessa.

IMG_20171007_093149457[1]Syksy tekee hiljalleen tuloaan DC:hen. Nyt on ollut ensimmäiset kaksi sadepäivä koko tämän kolmen viikon aikana, jotka olen ehtinyt täällä viettää. Lehtiä tippuu hiljalleen puista, vaikka puiden pääväri on vielä vahvasti vihreä. Ilma on hyvin kosteaa ja lämmintä, vähän kuin olisi huonosti lämmitetyssä saunassa. Hellevaatteet ja ilmastointi ovat edelleen käytössä.

Pyöräilyreitit yliopistolle ja eri puolille kaupunkia ovat tulleet tutuiksi. Matka Georgetowniin on kummasti lyhentynyt. Ihan vain siksi, että en tee enää ylimääräisiä mutkia matkalla…

Sitten jotain ihan muuta asiaa. Kaikenlaiseen tulee törmättyä tässä Amerikan ihmemaassa, kun katselee ympärilleen. Monestakin hassusta tai ainakin erilaisesta asiasta voisi kertoa. Ohikulkiessa tulee usein kuvattua kaikenlaista ei-tärkeää. Yksi asia, josta en ole vielä kirjoittanut, on ruoka. Olen saanut kouluissa käydessäni hyviä lounaita, mitä en ehkä osannut odottaa. DC:n alueella ruoka ja ravintolat – kuten myös asuminen – ovat kalliita verrattuna koko maan hintatasoon. Mielestäni kalliimpaa kuin esim. Jyväskylässä.  Mutta täälläkin  olisi helppoa ja halpaa syödä huonosti vaikka joka päivä, jos niin haluaisi.

IMG_20170928_141810862[1]

Piti ihan käydä katsomassa ja kuvaamassa, mitä löytyy sisältä, jos ikkunassa lukee ” The Cheececake Factory.” On siinä paljon erilaisia juustokakkuja. Amerikkalaiset tuntuvat syövän usein juustokakkuja. Jätin suosiolla kakut ostamatta.

 

 

Suomen suurlähetystöstä Alexandiaan

Vaikka oli hienoa käydä Coloradossa, kyllä DC:n kesäinen ja lämmin sää tuntuu taas mukavalta. Huomaan kotiutuneeni DC:hen, ja voin sanoa viihtyväni todella hyvin. Olen oppinut amerikkalaista, ylitsevuotavaa sanojen käyttöä mm. palavereissa. Alan tottua tähän yleiseen kohteliaisuuteen. Maassa maan tavalla, tietysti. Mutta ei se meille suomalaisillekaan pahaa tekisi, jos vähän useammin hymyilisimme vastaantulijoille, pitäisimme ovea auki,  lähtisimme siistissä järjestyksessä lentokoneesta ja bussista ulos, pyytäisimme anteeksi sen perinteisen ”oho” sijaan jne. Vaikka ystävällisyys on pinnallista, se ilahduttaa silti. Näitäkin asioita tulee nyt pohdittua enemmän kuin mitä olen aikaisemmin turistimatkoilla täällä pohtinut.

Washington DC on yllättävän vihreä ja puistomainen kaupunki, ei siis mikään kivikylä.

IMG_20171002_161647694

Tällainen on näkymä eräältä sillalta sen reitin varrelta, jota pyöräilen Georgetownin yliopistolle. Ollaan lähellä downtownia, vaikka ei siltä vaikuta. Syksyn värit alkavat tulla vähitellen puihin. Suomessa on harvemmin sellainen tilanne, että helle vaan jatkuu ja samaan aikaan puut kellastuvat.

Yhdysvalloissa ollaan kieltämättä tehokkaita. Mutta välillä todella tehottomia ja aikaa tuhlataan sähläämiseen. Monesta asiasta selviäisi selkeämmillä ohjeilla. Joskus sähläys johtuu siitä, että sähköposteissa käytetään liian lyhyttä kieltä tai vaikkapa paljon lyhenteitä. Johtuneeko kiireestä, en tiedä. Kuitenkin sähläys aiheuttaa sitten lisätyötä. Byrokratian määrä hämmästyttää. Tämä maa on merkillinen yhdistelmä tehokkuutta ja tehottomuutta. Digitalisaatio ja tekoäly ovat joissain asioissa pitkällä. Joissain asioissa käytetään hankalia ja vanhanaikaisia työtapoja. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, kyllä tästä maasta pois pääsee, mutta takaisin pääseminen vaatii etukäteisoperaatioita. Minun matkasuunnitelmani lokakuun loppupuolella Kanadaan on hyväksytty sähköisessä järjestelmässä. Mutta minun tärkeää lomakettani ei voi kukaan allekirjoittaa (= lisätä siihen allekirjoitus, joka takaa minulle maahanpääsyn uudelleen) täällä DC:ssä. Minun piti lähettää kallisarvoinen lomakkeeni Fedexin pikapostina New Yorkiin. Pyysin, että he eivät lähettäisi sitä minulle postissa takaisin DC:hen. Haen sen itse New Yorkin toimistosta, kun olen siellä joka tapauksessa parin viikon kuluttua. Jännitystä ilmassa, saadaanko paperi ajoissa allekirjoitettua? Ja saanko minä paperin New Yorkista –  etteivät vaan sittenkin lähetä sitä tänne DC:hen? Uskallanko ylipäätään ylittää rajan ja mennä Kanadan puolelle?

Kävin tapaamisessa Suomen suurlähetystössä, joka on noin 40 minuutin kävelymatkan päässä asunnoltani. Rakennuksena Suomen edustusto ei ole sillä tavalla vaikuttavan näköinen kuin useimmat muut edustustot tällä samalla suurlähetystöjen alueella.

IMG_20171002_160122543.jpg

Keskustelin lähetystössä Annina Aallon (Cultural Councelor) ja Juuso Moisanderin (Commercial Secretary, External Economic Affairs) kanssa. Edustuston väellä on nyt kiireitä, koska useat eri ministerit ovat syksyn mittaan käymässä DC:ssä. Oli hienoa, että heillä oli minulle aikaa ja olin kutsun saanut. Kerroin, mitkä ovat minun projektityöni tavoitteet ja tarjosin myös omaa asiantuntemustani heidän käyttöönsä. Sain edustustosta hyvää tietoa ja vinkkejä etenemiseeni. Keskustelu Yhdysvaltojen digitalisaatiokehityksestä ja sen mukanaan tuomista haasteista esim. sääntelyyn ja koulutustarpeisiin oli mielenkiintoinen. Tämä maa on isojen haasteiden edessä monessakin mielessä. Tekoäly ja automaatio etenevät vauhdilla. Rakenteet, lainsäädäntö, koulutus yms. eivät pysy kehityksen perässä.

Alexandrian kaupunki sijaitsee Virginian osavaltion puolella, lyhyen matkan päässä DC:stä.

Se on täynnä historiaa, vanhoja, kauniita rakennuksia ja hyviä shoppailumahdollisuuksia. Sinne ei ehkä olisi tullut muuten mentyä, mutta Alexandriassa sijaitsee American School Counselor Associationin toimisto. Olin sopinut tapaamisen järjestöön, joten löysin itseni vähän kuin vahingossa viehättävästä, pienestä kaupungista Potomac-joen rannalta.

Tapasin American School Counselor Associationissa (ASCA) Jill Cookin, joka on järjestön Assistant Director. Paikalla oli osan aikaa myös vuoden 2017 kouluopinto-ohjaajaksi valittu Terri Tchorzynski. Hän työskentelee opinto-ohjaajana Battle Creekissä, Michiganissa.

img_20171003_201910537-e1507424923470.jpg

ASCA on aktiivinen koulujen opinto-ohjaajien järjestö. Se mm. tekee vaikuttamistyötä,  järjestää koulutusta ja webinaareja jäsenistölleen sekä julkaisee lehteä ja opinto-ohjaajan työtä helpottavia materiaaleja. Kuvassa olevat lehdet sisältävät konkreettisia kysymyksiä, joita opinto-ohjaaja voi kysyä oppilailta ohjaustapaamisissa eri kouluasteilla. Sinänsä tietoa, jonka olettaisi kuuluvan opinto-ohjaajan koulutukseen, mutta ehkä sitä silti joku tarvitsee…

Jill Cookin mukaan kouluopinto-ohjaajat tukevat uranhallintataitojen kehittymistä vahvasti, vaikka Career Management Skills – termin sijasta käytetään muita sanoja. Termi ei ole täällä tunnettu kuten Euroopassa ja siihen liitetään joskus merkityksiä, joita me suomalaisina tai eurooppalaisina emme liitä. Sana Management aiheuttaa välillä hämmennystä ja kytköksen useimmiten business-asioihin. Ohjaus alkaa jo päivähoidosta, muttta toki ikätason mukaisesti.  Monessa lastentarhassa/päiväkodissa on opinto-ohjauksen ammattilainen työskentelemässä alle kouluikäisten lasten kanssa. Elinikäinen ohjaus on siis huomioitu ihmisen elinkaaren alkupäässä. Järjestön tavoite on, että koko maassa olisi yksi kouluopinto-ohjaaja 250 lasta/oppilasta kohden. Jotkut osavaltiot pääsevät tähän tavoitteeseen. Suurin osa ei ole tavoitteessa ja muutama osavaltio on hyvinkin kaukana tästä tavoitteesta.

Koulujen opinto-ohjaajat tarvitsisivat ennakointitietoa työmarkkinoiden muutoksista ja osaamistarpeiden muutoksista. Tiedon saaminen ei Jill Cookin kertoman mukaan tällä hetkellä onnistu. Kokonaisuudessaan ennakointityön kehittäminen vaatisi paljon panostusta Yhdysvalloissa. Vastuun tulisi olla nimenomaan osavaltiotasolla. Järjestössä ollaan tunnistettu se suuri työelämän murros, jota kohden Yhdysvallat on menossa. Työelämän osaamistarpeet ja ammatit muuttuvat hyvin nopeasti. Koulutusjärjestelmä ei kykene vastaamaan muuttuviin tarpeisiin. Ammatillista koulutusta ei tässä maassa arvosteta – tämä asia tulee vastaan lähes jokaisessa keskustelussa, jonka olen täällä käynyt. Vanhemmat haluavat lapsensa menevän collegeen tai yliopistoon lähes hinnalla millä hyvänsä. Oppisopimuskoulutus nähdään yhtenä ratkaisuna siihen, että ammatillinen koulutus houkuttelisi nuoria nykyistä enemmän. ASCA onkin kiinnostunut eurooppalaisista oppisopimusmalleista, ja on tehnyt yhteistyötä esim. Sveitsin kanssa. Kutsuin järjestöä tulemaan Suomeen tutustumaan ohjausasioihin ja ammatilliseen koulutukseen, mm. oppisopimusasioihin.

Kerroin Jill Cookille Suomessa kehitteillä olevasta ohjauksen verkkopalvelusta. Tämän, kuten Ohjaamo-toimintamallin kohdalla, saan melko usein tämän tyyppisen vastauksen: ”Todella hienoa. Teillä Suomessa tuollainenkin onnistuu, mutta ei onnistuisi helposti Yhdysvalloissa, vaikka me todella tarvitsisimme juuri tuota”. Kohtaan täällä paljon kyynisyyttä ja pettymystä koulutuspoliittisissa kysymyksissä ja koulutusasioissa ylipäätään. Uskon, että amerikkalaisten on pakko jossain vaiheessa muuttaa koulutuspolitiikkaansa ja -rakenteitaan.

ASCA:n Executive Director Kwok-Sze Richard Wong kirjoittaa seuraavasti järjestön lehden (kevät 2017) pääkirjoituksessa, jonka otsikkona on ”Employability Skills”:

Employers once sought prospective employees who possessed the ”hard” skills they’d need to do their job, but increasingly, they seek candidates who have employability skills, once considered ”soft” or ”noncognitive” skills. Employers know employees can’t learn or use the hard skills unless they have employability skills.”

 

 

Kuulumisia Coloradosta

Kävin vierailulla Coloradon osavaltiossa, Denverissä ja sen läheisyydessä sijaitsevassa Boulderissa, Kalliovuorten kainalossa. Denverin ja Boulderin alueiden talouskasvu on tällä hetkellä nopeaa. Erityisesti ict-ala kasvaa. Boulderissa on myös Googlen toimipiste. Vierailin Denverin oppilaitoskampuksella, jossa ovat rinnakkain Community College of Denver, Metropolitan State University of Denver ja University of Colorado Denver. Vierailukohteeni oli University of Colorado Denver ja sen Career Center.

Osallistuin Career Centerin järjestämään rekrytointitapahtumaan, jossa oli paikalla lähes 100 työnantajaa. Tarjolla oli joitakin osa-aikatöitä opiskelijoille, mutta erityisesti työpaikkoja valmistuville opiskelijoille.

Yritykset todella houkuttelivat valmistuvia opiskelijoita heille töihin. Keskustelin noin 20 eri työnantajan kanssa mm. näistä aiheista: millaiset taidot heille rekrytoitavilla nuorilla tulee olla, millaista on yritysten ja yliopiston välinen yhteistyö sekä millaisia työtehtäviä yritykset  arvioivat, että heillä on tarjolla 5-10 vuoden kuluttua.

Vaikutelmaksi jäi, että suurin osa yrityksistä ei välitä kovinkaan paljon siitä, mikä on opiskelijan pääaine yliopistossa. Henkilökohtaisia taitoja korostettiin paljon. Moni yritys testaa hakijakandidaattien persoonaa ja työelämätaitoja ennen rekrytointia. Toki tiettyihin tehtäviin halutaan teknistä osaamista ja esim. koodaustaitoja. Jotkut yritykset haluavat ottaa opiskelijan osa-aikatöihin vähemmän koulutusta vaativiin tehtäviin ja  kouluttaa hänet vähitellen enemmän osaamista vaativiin tehtäviin. Yritykset todella tuntuivat kilpailevan työntekijöistä. Minulla ei ole ollut Suomessa koskaan tilaisuutta kokea vastaavaa. Välillä tuntui, että työnantajat olivat enemmistönä paikalla ja opiskelijat vähemmistönä!

Useimmat yritysten edustajat kertoivat, että digitalisaatio tulee hävittämään osan heidän yrityksensä työtehtävistä kokonaan. Mutta samaan hengenvetoon vakuutettiin, että vastaavasti monenlaisia uusia työtehtäviä syntyy. Moni tunnisti haasteen, miten osaamisen kehittäminen ja koulutustarjonta Yhdysvalloissa pysyy tämän nopean muutoksen tahdissa. Osa yrityksistä tekee erittäin tiivistä yhteistyötä yliopiston kanssa. Keskustelin Barbara E. Sidwellin (External Relations Manager/Risk Management and Insurance Program, Business School, CU) and Burns & Wilcox-nimisen yrityksen edustajien kesken Coloradon yliopiston yritysyhteistyöstä. Jotkut yritykset, kuten em. Burns & Wilcox on hyvin sitoutunut yliopistokoulutuksen kehittämiseen. Yrityksen edustajien mukaan suhteet ovat niin hyvät, että yritys uskaltaa sanoa yliopistolle suoraan, jos koulutus ei kohdennu oikein. Toki rahakin vaikuttaa. Osa yrityksistä sijoittaa merkittäviä summia yliopistokoulutuksen tukemiseen.

Keskustelin päivän aikana Career Centerin opinto-ohjaajien kanssa. Esimerkiksi Kyla Hines ja Amy Huff kertoivat omasta työstään, miten he tukevat nuorten opintoja, työnhakua ja urakehitystä. IMG_20170928_130212806[1]

Opinto-ohjaajat kertoivat, että monet yliopisto-opiskelijat ovat aika huolissaan työelämään siirtymisestä. He pohtivat sitä, saavatko he töitä ja riittääkö heidän osaamisensa työelämässä. Huoli tuntui erikoiselta, kun työpaikkoja on niin paljon tarjolla ja työntekijöistä jopa kilpaillaan. Voisiko osasyy olla se, että amerikkalaiset nuoret valmistuvat yliopistosta melko nuorina? Vaikka nuoret vaikuttavat kanssakäymisessä avoimilta, sosiaalisilta ja reippailta, se on opinto-ohjaajien mukaan osin vain pintaa. Todellisuudessa he voivat olla epävarmoja osaamisestaan ja työelämätaidoistaan.  Yksi syy huoleen ovat isot opintolainat, jotka monilla on maksettavana valmistumisen jälkeen. Matalan palkkatason työpaikat eivät kiinnosta, koska palkkaa on saatava enemmän, jotta lainoista selviää.

Ajatus elinikäisestä ohjauksesta oli Career Centerin opinto-ohjaajille aika vieras. Se on ymmärrettävää. Yhdysvalloissa esim. aikuiskoulutuksen rooli on selvästi pienempi kuin meillä Suomessa. Mutta sana uranhallintataidot (Career Management Skills) ilahdutti opinto-ohjaajia. He kertoivat, että oikeastaan he tukevat nuorten uranhallintataitoja lähes päivittäin. Vaikka ohjaus pitää sisällään opintojen ohjausta, työnhakua, cv:n tekemistä jne, siihen sisältyy yllättävän paljon opiskelijan henkilökohtaisten taitojen ja kykyjen vahvistamista.

Yliopiston opinto-ohjaajia kiinnostaisi mahdollisuus tehdä moniammatillisempaa ohjaustyötä kuin mihin Yhdysvalloissa on totuttu ja mikä on mahdollista. Esim. Ohjaamo-konsepti herätti kovasti mielenkiintoa, koska koulupudokkaita on yliopistostakin. On ehkä valittu väärä ala, joka ei kiinnosta. Tai opintolainan ottaminen pelottaa ja koulutus jää sen takia kesken. Vaikka oppimismahdollisuuksia muutoin olisi, opintonsa keskeyttänyt nuori tipahtaa matalasti palkattuihin eikä ole lopulta tyytyväinen omaan työuraansa. Tällöin olisi tarve hyville uraohjauspalveluille, mutta ne ovat täällä osin maksullisia.

Tapasin Denverissä suuren Suomi-fanin, yliopistotutkijan ja – opettajan, Nancy Comminsin ja hänen miehensä Ken Comminsin.

Nancy on aikanaan tullut ensimmäisen kerran Suomeen Fulbright-stipendiaattina. Se reissu on poikinut jo monta muuta työmatkaa Suomeen. Lisää on tulossa taas tänä syksynä. Heillä on Denverin lähellä olevassa kodissaan oma saunakin, niin ”suomalaisia” he jo ovat. Tämän ystävällisen Comminsin pariskunnan kanssa vierailin Denverin kasvitieteellisessä puutarhassa. Se on kaunis ja kasveja monipuolisesti esittelevä puistomainen alue. Kuvassa näkyvä kelta-oranssi ”kasvi” on sentään tehty lasista.

Minulla oli tilaisuus viettää kokonainen päivä Boulderin TEC Schoolissa. Siellä opiskelevat nuoret ovat syrjäytymisvaarassa olevia tai jo vaikeuksiin joutuneita nuoria. He eivät ole voineet syystä tai toisesta jatkaa normaalissa high schoolissa. Nuorilla on monenlaisia ongelmia elämässään: mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia tai puutteita englanninkielen taidoissa, koska perhe on ollut vasta vähän aikaa Yhdysvalloissa. Koulu on oikeastaan suomalaisen nuorten työpajan ja ammattiopiston välimuoto. Suomessa työpajat ja oppilaitokset tekevät toki yhteistyötä ja pajavaihetta on ansiokkaasti opinnollistettu. Mutta täällä nuori on yhden katon opiskelemassa, kaikkine elämän haasteineen. Molemmissa malleissa on varmasti hyvät ja huonot puolensa.

Oppilaitoksen taideaineiden opettaja Sarah Flynn on tulossa ensi tammikuussa Jyväskylään kuuden kuukauden ajaksi kahden poikansa kanssa. Olemme tutustuneet Sarahin kanssa näissä Fulbright-kuvioissa. Vietin muutaman yön Sarahin perheen luona. Autoin samalla Sarahia valmistautumaan omaan Fulbright-jaksoonsa Jyväskylässä.

IMG_20170929_212253683[1]

Sarah puolestaan vei minut vaellukselle Kalliovuorille. Kävimme noin 3100 metrin korkeudessa. Kuvia vaellusmatkastamme Kalliovuorille on tämän postauksen loppupuolella.

Tutustuin siis koko päivän Boulder TEC Schoolin toimintaan. Keskustelin koululla opinto-ohjaajan, päihdetyöntekijän, useiden opettajien ja myös oppilaiden kanssa. Pidin opiskelijoille esitelmän Suomesta ja tarjosin salmiakkimaistiaiset. Vain muutama oppilas sai syötyä oman salmiakkipastillinsa, oli se heille sen verran vieras makuelämys!

Koulu tekee tärkeää ja vaikeaa työtä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi. Jotkut nuoret olivat päällepäinkin katsoen aika huonokuntoisia. Täällä törmää asioihin, jotka ovat meille suomalaisille vieraita. Esim. koululla on omat tilat ja työntekijät teiniäitien vauvojen hoitoa varten. Näin nuori äiti pystyy jatkamaan opiskeluaan. Koulussa on monenlaisia oppilaita. On lähes kielitaidottomia nuoria, jotka vasta opiskelevat englantia. On high schoolin opintoja opiskelevia. On myös heitä, jotka jo opiskelevat ammattia esim. autoalalla, hiusalalla, metallialalla ja media-alalla. Moniammatillista työtä nuorten hyväksi kyllä tehdään, mutta esim. sosiaalisektori on harvoin mukana yhteistyössä. Sitä näkökulmaa tarvittaisiin mukaan enemmän, mutta hallinnolliset rakenteet ja palvelut eivät sitä juuri mahdollista. Ohjaamo-konseptti kiinnosti kovasti. Ohjaamo-tyyppisen toiminnan käynnistämistä nimenomaan tässä Boulder TEC-koulussa olikin suunniteltu. Ajatus oli, että kaikki nuorta tukevat ammattilaiset olisivat samaan aikaan koolla (nuori mukana), ja asioita ratkaistaisiin kerralla. Valitettavasti tämä ideointi torpattiin jossain korkeammalla hallinnollisella tasolla.

Haastattelemani nuoret eivät olleet huolissaan siitä, että jäisivät työttömiksi. Alueella on hyvä talouskasvu ja koko ajan on tarjolla myös matalan palkkatason työpaikkoja, jos opinnot eivät ota onnistuakseen. Nuorisotyöttömyys ei siis ole iso ongelma Denverin ja Boulderin alueilla. Enemmänkin ongelmana on nuorten päihteiden käyttö ja maahanmuuttajataustaisten perheiden kielitaito-ongelmat. Kun kyselin nuorten toiveita siitä, mikä heistä tulee aikuisena, mitä työtä he haluaisivat tehdä, monen haave kuulosti aika epärealistiselta, esim. julkkishommista haaveiltiin. Tämä voi johtua heidän vaikeista taustoistaan, joita he yrittävät kompensoida suurilla haaveilla tai suurilla puheilla. Tai se voi johtua yleisestä nuoruuden utopistisuudesta.

Denverin ja Boulderin alue oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen tutustumiskohde. Koko Coloradon osavaltiossa tuntui minun ymmärrykseni mukaan olevan ”hyvä draivi” päällä. On hyvä talouskasvu ja on kiinnostusta kehittää koulutusta. Moni opettaja Boulderin TEC Schoolissa esitti kuitenkin huolensa ammatillisen koulutuksen arvostuksen puutteesta koko Yhdysvalloissa. Kaikkea työtä ei voi siirtää tekoälyn tai robotin tehtäväksi. Tarvitaan vahvaa ammatillista osaamista eri aloilla. Ammatillisen koulutuksen arvostuksen paraneminen pitäisi lähteä liittovaltiotasolta ja mennä läpi koko yhteiskunnan.

Mitä sitten Kalliovuorista voisi sanoa lyhyesti? Kuvat eivät kerro niiden kauneudesta. Ne on itse nähtävä. Ne ovat erilaiset kuin vaikkapa Alpit tai Norjan vuoristo. Koska oltiin korkealla meren pinnasta, ruska oli jo alkanut. Sää oli mitä parhain, näimme monia minulle vierailta villieläimiä ja lintuja, maisemat olivat upeita, ja yli 3 000 metrin korkeudessa rasitus todella tuntui. Siis oikein hyvä korkeanpaikan leiri!

Colorado on aurinkoinen osavaltio. Denverin ja Boulderin alueella on yli 300 aurinkoista päivää vuodessa. Hienot hiihto- ja laskettelumaastot ovat lähellä ja kesä on pitkä ja lämmin. Kuulostaa melko ihanteelliselta paikalta asua. Kuivuus kuitenkin tuottaa välillä ongelmia, ja sadekeli viikkojen kuivuusjakson jälkeen on yleinen ilon aihe.IMG_20171001_083417416.jpg

Alueella on harvoin luonnonkatastrofeja, mutta tällainen kyltti löytyi Denverin lentokentältä sisätiloista. Oli tornadovaara tai ei – Colorado on ehdottomasti sellainen osavaltio, jonne menisin mielelläni uudelleen!

 

 

Välillä pieniä haasteita

Kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä. Alkuun on mahtunut pieniä haasteita, mikä ei sinänsä ole ihme. Asenne, asenne, asenne – nämä kolme sanaa pitää muistaa, kun asiat tökkivät. Ei täällä viitsi kauan harmitella, jos joku asia ei heti suju. Keli on niin upea, että ulkona kävellessä voi melkein koko ajan kuvitella olevansa lomalla. Kadulla ihmiset ovat kohteliaita ja silmiin katsomalla saa lähes aina vastaantulijalta palkaksi hymyn.

Yksi hankaluuksieni syy on se, että yliopiston kontaktihenkilöni oli unohtanut hoitaa minulle yliopiston ID-numeron hakemisen. Ja oli siinä muutakin unohdusta.

Gocard

Ilman ID-numeroa en saa GOCardiani. Ilman GOCardia en pääse yliopistolla kirjastoihin  muuta kuin vakuuttelemalla, että olen täällä vielä uusi ja että saan GOCardin myöhemmin. Se onnistui kerran, mutta ei välttämättä toisen kerran. En voi tulostaa yliopistolla mitään enkä myöskään skannata. Niinpä olen joutunut tekemään näitä juttuja FedexOfficessa. Onnistuuhan se sielläkin. FedexOfficen palveluista täytyy luonnollisesti maksaa aika paljon eivätkä kaikki tietokoneet välttämättä toimi. Niin kuin eivät sitten toimineetkaan. GOCardini kohtaloa selvittelee tällä hetkellä kolme yliopiston eri toimistoa…hmm. Voi olla, että saan sen ensi viikolla, jos oikein hyvin käy.

Vaikka luulin hoitaneeni kaikki amerikkalaiseen byrokratiaan kuuluvat lomakkeet, liitteet ja dokumentit, yksi oli jäänyt puuttumaan. Ei ihme, kun uudessa maassa opettelee arkea ja hoitaa samalla moninaisia asioita kuntoon. Monen mutkan ja vaiheen jälkeen sain lopulta senkin dokumentin hoidettua. Helpotus oli suuri, kun sain sähköisen vastauksen, että maahantulooni liittyvät asiani ovat nyt kunnossa ja ne tuli tehtyä määräajan kuluessa. Nyt pääsen hakemaan amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta. Sitä tulen tarvitsemaan ensi vuonna amerikkalaisen veroilmoituksen tekemisessä. Veroilmoituksen täyttäminen on kuulemma ihan oma stoorinsa. Erityisesti heille, joille maksetaan palkkaa Yhdysvalloissa. Koska aion lokakuussa poistua maasta (Kanadaan), minun on ilmoitettava vähintään kolme viikkoa etukäteen, milloin, mistä ja millä kulkuvälineellä (esim. lennon numero) saavun takaisin Yhdysvaltoihin. Helppoa täältä on tietysti poistua, mutta takaisin ei pääse, jos dokumentaatio ei ole kunnossa.

Projektityöni kannalta pieneksi takaiskuksi voi muodostua se, että en ehkä pääsekään observoimaan yksittäisten nuorten asiakkaiden ohjaustilanteita. Tai en ainakaan vielä ole löytänyt sellaista mahdollisuutta. Jatkan tietysti etsimistä. Tai muutan suunnitelmaa.

4727014795_824f15aaa2_bPääsen Georgetownin yliopiston Cawley Career Education Centerin järjestämiin, opiskelijoille tarkoitettuihin ohjauksellisiin workshopeihin mukaan (paikkana tuo kuvassa oleva Leavey Center). Uskon, että workshopien seuraaminen tulee olemaan antoisaa.  Toivottavasti ehdin käydä useassa syksyn aikana. Joka kerralla workshopin aihe vaihtuu ja lähes kaikki aiheet ovat kiinnostavia.

Näiden pienten haasteiden ohella verkostoni kasvaa. Kalenterissani alkaa olla merkintöjä  tapaamisista ja muista tapahtumista. Lisää tulee koko ajan. Nyt alkuaikoina vietän paljon aikaa taustatyötä tehden ja lukien. Useiden kiireisten ihmisten  aikatauluihin ei tapaamisen järjestäminen onnistu ihan heti. On joskus vaikea hahmottaa etukäteen, kuinka hyödyllinen  joku kontakti on oman projektini kannalta. Mutta jokainen kohtaaminen ja keskustelu voi olla muuten antoisa ja aina oppii uusia asioita. Kohtuullisen mukavasti olen siis onnistunut löytämään asiantuntijoita, joita tavata ja jotka haluavat tavata minut. Tämä arvelutti minua etukäteen eniten tähän stipendijaksoon liitttyen. On myös hyvä, että tein valmistelutöitä monella tavalla jo Suomessa ollessani. Fulbright Finlandin järjestämässä orientaatiopäivässä toukokuussa eräs alumni sanoi, että kannattaa valmistella ammatillista esittelyaineistoa ja Suomesta kertovaa aineistoa jo kotimaassa ollessaan. Näin pyrin tekemään. Nyt niitä materiaaleja sitten tarvitaan. Kiitos alumnille vinkistä! Hienoa olla kertomassa Suomesta juuri Suomi 100 – juhlavuonna.

Fulbright Finland maksoi stipendini amerikkalaiselle pankkitilille hyvin nopeasti, kun ensin oli saanut tilini numeron. Sain rahat käyttööni yhdeksän päivän kuluttua maahan saapumisestani, mikä on mielestäni nopea aikataulu. Me emme aina itse tiedosta, miten joustavia ja vaivattomia monet asiat meillä Suomessa ovat. Mutta maassa maan tavalla. Täällä sopeudutaan näihin olosuhteisiin.  Yllättävän paljon täällä on käytössä palveluja, joihin ei Suomessa vielä paljoa törmää. Esim. usein puhelimeen vastaa robotti, jolle pitää sanoa selkeästi tiettyjä sanoja, joiden perusteella palvelussa sitten edetään. Näköjään palvelu toimii ihan hyvin tälläkin tavalla, ainakin minun lyhyen kokemukseni perusteella. Digitalisaatio vie työpaikkoja, vaikka se myös tuo työpaikkoja. Muutos on kaikkialla nopeaa, ja vain kiihtyy. Tähän valtavaan muutokseen nykynuorten pitäisi pystyä valmistautumaan mm. sillä, että heillä on uranhallintataidot (Career Management Skills) hallussaan.

Ihanan lämmin keli on siis jatkunut edelleen. Tänään keskiviikkona lämpöä taisi olla 31-32 astetta. Eilen kävin päivän päätteeksi taas uimassa.

IMG_20170926_172834799[1]

En kuitenkaan osallistunut vesispinningiin, jota olisi ollut tarjolla myöhemmin illalla. Tätä voi harrastaa nykyään myös Suomessa, joskin ulkoaltailla kausi jää paljon lyhyemmäksi kuin täällä. Voisiko tästä kehittää uuden kuntoilulajin mökkirannoille? Tuunaisi vähän vanhaa polkupyörää ja kiinnittäisi sen tukevasti kiinni järven pohjaan, vaikkapa laiturin viereen. Näin voisi helposti yhdistää saunan ja saunalenkin.

Sitten viikon kysymys eri ministeriöiden ja muiden virastojen työntekijöille Helsingissä. Mitä arvelet, että kuvissa tapahtuu? Mikä on tämä väenpaljous?

Täällä DC:ssä eri ministeriöiden (Departments) ja muiden virastojen työntekijät tulevat lounasaikaan ulos kadulle, jonka varteen on pysäköity pitkä rivi ”ruoka-autoja”. Autot ovat pieniä ravintoloita, joista saa ostettua erilaisia etnisiä ruokia. Virastojen työntekijät ja läheisten  museoiden turistit ruokailevat kadun varrella seisten, penkeillä ja nurmikolla istuen, sulassa sovussa. Suomen talvessa tämä tällainen lounasruokailu ei ehkä olisi se kaikkein toimivin ratkaisu…