Välillä pieniä haasteita

Kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä. Alkuun on mahtunut pieniä haasteita, mikä ei sinänsä ole ihme. Asenne, asenne, asenne – nämä kolme sanaa pitää muistaa, kun asiat tökkivät. Ei täällä viitsi kauan harmitella, jos joku asia ei heti suju. Keli on niin upea, että ulkona kävellessä voi melkein koko ajan kuvitella olevansa lomalla. Kadulla ihmiset ovat kohteliaita ja silmiin katsomalla saa lähes aina vastaantulijalta palkaksi hymyn.

Yksi hankaluuksieni syy on se, että yliopiston kontaktihenkilöni oli unohtanut hoitaa minulle yliopiston ID-numeron hakemisen. Ja oli siinä muutakin unohdusta.

Gocard

Ilman ID-numeroa en saa GOCardiani. Ilman GOCardia en pääse yliopistolla kirjastoihin  muuta kuin vakuuttelemalla, että olen täällä vielä uusi ja että saan GOCardin myöhemmin. Se onnistui kerran, mutta ei välttämättä toisen kerran. En voi tulostaa yliopistolla mitään enkä myöskään skannata. Niinpä olen joutunut tekemään näitä juttuja FedexOfficessa. Onnistuuhan se sielläkin. FedexOfficen palveluista täytyy luonnollisesti maksaa aika paljon eivätkä kaikki tietokoneet välttämättä toimi. Niin kuin eivät sitten toimineetkaan. GOCardini kohtaloa selvittelee tällä hetkellä kolme yliopiston eri toimistoa…hmm. Voi olla, että saan sen ensi viikolla, jos oikein hyvin käy.

Vaikka luulin hoitaneeni kaikki amerikkalaiseen byrokratiaan kuuluvat lomakkeet, liitteet ja dokumentit, yksi oli jäänyt puuttumaan. Ei ihme, kun uudessa maassa opettelee arkea ja hoitaa samalla moninaisia asioita kuntoon. Monen mutkan ja vaiheen jälkeen sain lopulta senkin dokumentin hoidettua. Helpotus oli suuri, kun sain sähköisen vastauksen, että maahantulooni liittyvät asiani ovat nyt kunnossa ja ne tuli tehtyä määräajan kuluessa. Nyt pääsen hakemaan amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta. Sitä tulen tarvitsemaan ensi vuonna amerikkalaisen veroilmoituksen tekemisessä. Veroilmoituksen täyttäminen on kuulemma ihan oma stoorinsa. Erityisesti heille, joille maksetaan palkkaa Yhdysvalloissa. Koska aion lokakuussa poistua maasta (Kanadaan), minun on ilmoitettava vähintään kolme viikkoa etukäteen, milloin, mistä ja millä kulkuvälineellä (esim. lennon numero) saavun takaisin Yhdysvaltoihin. Helppoa täältä on tietysti poistua, mutta takaisin ei pääse, jos dokumentaatio ei ole kunnossa.

Projektityöni kannalta pieneksi takaiskuksi voi muodostua se, että en ehkä pääsekään observoimaan yksittäisten nuorten asiakkaiden ohjaustilanteita. Tai en ainakaan vielä ole löytänyt sellaista mahdollisuutta. Jatkan tietysti etsimistä. Tai muutan suunnitelmaa.

4727014795_824f15aaa2_bPääsen Georgetownin yliopiston Cawley Career Education Centerin järjestämiin, opiskelijoille tarkoitettuihin ohjauksellisiin workshopeihin mukaan (paikkana tuo kuvassa oleva Leavey Center). Uskon, että workshopien seuraaminen tulee olemaan antoisaa.  Toivottavasti ehdin käydä useassa syksyn aikana. Joka kerralla workshopin aihe vaihtuu ja lähes kaikki aiheet ovat kiinnostavia.

Näiden pienten haasteiden ohella verkostoni kasvaa. Kalenterissani alkaa olla merkintöjä  tapaamisista ja muista tapahtumista. Lisää tulee koko ajan. Nyt alkuaikoina vietän paljon aikaa taustatyötä tehden ja lukien. Useiden kiireisten ihmisten  aikatauluihin ei tapaamisen järjestäminen onnistu ihan heti. On joskus vaikea hahmottaa etukäteen, kuinka hyödyllinen  joku kontakti on oman projektini kannalta. Mutta jokainen kohtaaminen ja keskustelu voi olla muuten antoisa ja aina oppii uusia asioita. Kohtuullisen mukavasti olen siis onnistunut löytämään asiantuntijoita, joita tavata ja jotka haluavat tavata minut. Tämä arvelutti minua etukäteen eniten tähän stipendijaksoon liitttyen. On myös hyvä, että tein valmistelutöitä monella tavalla jo Suomessa ollessani. Fulbright Finlandin järjestämässä orientaatiopäivässä toukokuussa eräs alumni sanoi, että kannattaa valmistella ammatillista esittelyaineistoa ja Suomesta kertovaa aineistoa jo kotimaassa ollessaan. Näin pyrin tekemään. Nyt niitä materiaaleja sitten tarvitaan. Kiitos alumnille vinkistä! Hienoa olla kertomassa Suomesta juuri Suomi 100 – juhlavuonna.

Fulbright Finland maksoi stipendini amerikkalaiselle pankkitilille hyvin nopeasti, kun ensin oli saanut tilini numeron. Sain rahat käyttööni yhdeksän päivän kuluttua maahan saapumisestani, mikä on mielestäni nopea aikataulu. Me emme aina itse tiedosta, miten joustavia ja vaivattomia monet asiat meillä Suomessa ovat. Mutta maassa maan tavalla. Täällä sopeudutaan näihin olosuhteisiin.  Yllättävän paljon täällä on käytössä palveluja, joihin ei Suomessa vielä paljoa törmää. Esim. usein puhelimeen vastaa robotti, jolle pitää sanoa selkeästi tiettyjä sanoja, joiden perusteella palvelussa sitten edetään. Näköjään palvelu toimii ihan hyvin tälläkin tavalla, ainakin minun lyhyen kokemukseni perusteella. Digitalisaatio vie työpaikkoja, vaikka se myös tuo työpaikkoja. Muutos on kaikkialla nopeaa, ja vain kiihtyy. Tähän valtavaan muutokseen nykynuorten pitäisi pystyä valmistautumaan mm. sillä, että heillä on uranhallintataidot (Career Management Skills) hallussaan.

Ihanan lämmin keli on siis jatkunut edelleen. Tänään keskiviikkona lämpöä taisi olla 31-32 astetta. Eilen kävin päivän päätteeksi taas uimassa.

IMG_20170926_172834799[1]

En kuitenkaan osallistunut vesispinningiin, jota olisi ollut tarjolla myöhemmin illalla. Tätä voi harrastaa nykyään myös Suomessa, joskin ulkoaltailla kausi jää paljon lyhyemmäksi kuin täällä. Voisiko tästä kehittää uuden kuntoilulajin mökkirannoille? Tuunaisi vähän vanhaa polkupyörää ja kiinnittäisi sen tukevasti kiinni järven pohjaan, vaikkapa laiturin viereen. Näin voisi helposti yhdistää saunan ja saunalenkin.

Sitten viikon kysymys eri ministeriöiden ja muiden virastojen työntekijöille Helsingissä. Mitä arvelet, että kuvissa tapahtuu? Mikä on tämä väenpaljous?

Täällä DC:ssä eri ministeriöiden (Departments) ja muiden virastojen työntekijät tulevat lounasaikaan ulos kadulle, jonka varteen on pysäköity pitkä rivi ”ruoka-autoja”. Autot ovat pieniä ravintoloita, joista saa ostettua erilaisia etnisiä ruokia. Virastojen työntekijät ja läheisten  museoiden turistit ruokailevat kadun varrella seisten, penkeillä ja nurmikolla istuen, sulassa sovussa. Suomen talvessa tämä tällainen lounasruokailu ei ehkä olisi se kaikkein toimivin ratkaisu…

 

Upea Georgetown ja arki sujuvaksi

Täällä sitä ollaan, Washington DC:ssä. Oli hienoa lopulta päästä tänne. Olen todella  onnellinen tästä mahdollisuudesta ja elämänvaiheesta.

Asun Adams Morganissa, joka on aika rauhallinen ja turvallinen asuinalue. Palvelut ovat muuten lähellä, mutta metroasemalle on jonkin verran kävelymatkaa. Se ei arjessa haittaa, koska käytän liikkumiseen enimmäkseen Capitol Bikeshare-palvelua sekä Georgetownin yliopiston omaa shuttle-bussia. Pyöräily ei ole aina ihan turvallista DC:ssä. Turvallisuuttani ei taida parantaa se, että samalla kun ajan vilkkaan liikenteen seassa, luen karttaa puhelimestani. Tämä vähenee, kunhan opin reitit ja kadut. Täällä Uberin tai Lyftin käyttö on aivan tavallista. Ensimmäisen Uber-ajokokeilun jo teinkin, ihan vain testimielessä lyhyellä matkalla.

Ensimmäiset päivät menivät siihen, että pääsin irti jetlagista ja sain arjen sujumaan. Menneiden viikkojen poskiontelovaivoista ei ole täällä tietoakaan. Hieman mietitytti etukäteen, miten pankkitilin avaaminen sujuu. Se sujui muuten hyvin, mutta virkailija oli tehnyt nimessäni virheen ja jouduin käymään pankissa sen takia vielä kolme kertaa uudelleen. Valitsin tarkoituksella ison pankkiketjun, jossa ei ollut ongelmana se, että minulla ei vielä ole amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta. Oli hauskaa saada shekkejä. Suomalainen nuori ei edes tunnistaisi, mitä ne ovat.  Itse en kuitenkaan shekkejä tarvitse. Asuntoni on Airbnb:n kautta vuokrattu, ja vuokranmaksu hoituu luottokortilla. Kaiken muunkin maksan luottokortilla ja uuden amerikkalaisen pankkitilini pankkikortilla.

On pakko mainita tämä kostea hellesää (lämpötila on joka päivä lähellä 30 astetta ja välillä ylikin), joka on viime kesän jälkeen suomalaiselle melko iso muutos. En silti valita, koska lämpö on ihanaa. Kesävaatteille tuli siis lopulta käyttöä tänäkin vuonna.

En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, minkä takia Georgetownin näyttää niin kauniilta Potomac-joen toiselta puolelta otetuissa valokuvissa… niinpä, se on aika korkealla mäellä. Kun lämpöasteita on about 30, pyöräily mäkisen Georgetownin – ja muidenkin mäkisten kaupunginosien – kaduilla käy ihan hyvästä hikilenkistä. Sehän sopii.

Georgetownin yliopiston päärakennukset ovat upean ja arvokkaan näköiset.

Yliopisto on perustettu vuonna 1789. Päärakennuksen sisällä on kauneutta ja historian havinaa. Kelpaa täällä opiskelijoiden opiskella näin vaikuttavissa rakennuksissa. Tunnen itseni  etuoikeutetuksi saadessani olla osa tätä yhteisöä syksyn ajan. Tämä yliopisto on seissut paikallaan jo vuosisatoja ja moni kuuluisa amerikkalainen – ja ulkomaalainen –  on opiskellut täällä. Nyt on minun vuoroni astella sen arvokkaita käytäviä pitkin.

Kun kerran amerikkalaisella yliopistokampuksella ollaan, amerikkalainen jalkapallo on tärkeä osa kampuksen urheiluelämää. Vaikka kyseessä olivat vain harjoitukset, oli äänimaailma suomalaisen korviin mielenkiintoista kuultavaa. Mutta kai se kuuluu tähän lajiin, että karjutaan…IMG_20170919_093322151_HDR[1]

Toivon mukaan saan soviteltua aikatauluihini joidenkin urheilulajien matseissa käyntejä.

Georgetownin asuinalueilla kävellessä tuntuu kuin olisi vanhassa amerikkalaisessa elokuvassa tai siirtynyt ajassa taaksepäin pari vuosisataa. Olen käynyt elämäni aikana yli 50 maassa, mutta silti tämä Georgetownin kauneus sykähdyttää  omalla tavallaan.   IMG_20170919_144858431_HDR[1].jpgJohtuneeko siitä, että näitä on nyt aikaa katsella kunnolla. Kurpitsa-aikakin on alkanut, kuten kuvasta näkyy.

Yliopisto järjesti meille uusille (sillä kertaa paikalla oleville) kansainvälisille stipendiaateille orientaatiotilaisuuden. Suurin osa heistä oli kiinalaisia, mutta mukana oli myös yksi saksalainen, yksi meksikolainen ja yksi argentiinalainen. Kaksi meistä oli Fulbright-stipendiaatteja. Muilla oli joku muu stipendi. Sain orientaatiossa tärkeää tietoa yliopiston toiminnasta, kopionnista, GOCardista (”opiskelija/henkilökuntakortti”), kirjastoista, vapaa-ajanmahdollisuuksista jne. Monenlaisia asioita pitää hoitaa ja lomakkeita täyttää, ennen kuin kaikki toimii.

Vähän isommalla kansainvälisten tutkijoiden, opiskelijoiden ja muiden stipendiaattien joukolla tehtiin melontaretki Georgetownin alapuolella virtaavalle Potomac-joelle.

Olen käynyt aiemminkin Washingtonissa. Niinpä kaupungissa on jotain jo valmiiksi  tuttua.  Kongressirakennuksen sisällä en ollut aikaisemmin käynyt, joten se puute tuli korjattua heti ensimmäisellä viikolla. Upeita museoita ja muita mielenkiintoisia nähtävyyksiä täällä riittää, ja monet kohteista ovat lisäksi ilmaisia.

Pentagon on hyvin vartioitu, valtavan suuri rakennus ja Arlingtonin hautausmaa on pysäyttävä vierailupaikka.

Valkoisessa talossa en ole vielä käynyt sisällä, mutta sekin aikanaan. Georgetownista löytyy yksi erittäin jyrkkä mukulakivikatu. Onneksi se on yksisuuntainen – alaspäin. Hellesää saa ihmiset vilvoittelemaan suihkulähteissä. Kuvauskohteellani sattuikin olemaan yhteydet Suomeen, kun kuvaustilanteen jälkeen syntyi keskustelua. Maailma on pieni, kuten sanotaan.

Minun Fulbright-projektini on moniulotteinen. Se liittyy nuorten uranhallintataitojen (Career Management Skills) kehittämiseen, nuoristotyöttömyyteen ja myös siihen, toimiiko työvoimatarpeiden ennakoinnin ja koulutustarjonnan välinen yhteys. Niinpä – hyvin isoja kokonaisuuksia kaikki. Tämän lyhyen syksyn aikana pääsen luonnollisesti vain raapaisemaan noiden teemojen pintaa. Toivon, että voin paneutua eniten uranhallintataitoihin, mutta painotus tulee osin riippumaan siitä, keitä ihmisiä pääsen tapaamaan ja minne kaikkialle pääsen tutustumaan.

Tapasin McCourt School of Public Policyssä toimivan kontaktihenkilöni, Mark Romin. Keskustelimme projektityöni aiheesta ja siitä, millä tavalla hän voi auttaa minua. Kuten tietääkseni on aika tavallista, kontaktihenkilöt eivät välttämättä voi auttaa stipendiaattia niin paljon kuin sitä kuvittelisi. Vastuu on ihan selkeästi itsellä. Oli mukava kuulla, että Markilla oli jonkin verran tietoa Suomesta, hän on käynyt Suomessa sekä useita kertoja eri maissa Euroopassa. Näin oli heti helppo päästä keskustelemaan mm. suomalaisen ja amerikkalaisen koulutusjärjestelmän eroista. Hän sanoi samaa, mitä on sanonut pari muutakin henkilöä, joita olen jo etukäteen kontaktoinut. Amerikkalaisten nuorten urasuunnittelun kannalta on ongelmallista, että Yhdysvalloissa ei ole selkeää ja systemaattista ammatillisen koulutuksen järjestämää ja tämä vaikuttaa nuorten uraohjaukseen. Aihe luultavasti nousee usein esille projektityöni aikana. Olen havainnut jo nyt, että ilmeisesti myös koulutukseen ja ohjaukseen liittyvät asiat jakavat täällä vahvasti mielipiteitä (kuten politiikka, josta keskustelemista ei täällä näköjään voi täysin välttää, vaikka joku haluaisikin). Vahvoja mielipidevaikuttajiakin tuntuu olevan, eivätkä kaikki jaa heidän näkemyksiään.

Loppuviikosta pääsin kunnolla projektityöni pariin. Minulla oli tapaaminen Yhdysvaltojen opetusministeriön (Department of Education, Higher Education) edustajan, Sharon Leun kanssa. Aiheita olivat pääasiassa korkea-asteen koulutuksen ennakointi sekä ns. soft skills. Keskustelussa sivuttiin myös joitain suomalaisia käytänteitä esim. maahanmuuttajien suomen kielen verkko-opetuksesta. Koulutustarpeen (korkea-aste) ennakointia lähestytään Sharon Leun mukaan sillä ajatuksella, onko koulutuksen tarkoitus tuottaa joku tietty ammattitaito vai yleisosaamista ja yleiset oppimistaidot. Yliopistot ja collaget kyllä tekevät ennakointityötä, mm. ollakseen kilpailukykyisiä potentiaalisten opiskelijoiden silmissä. Joillain korkeakouluilla on työnantajien edustajista koostuvia paneeleja, joita korkeakoulut kuuntelevat opetuksensa suuntaamisessa. Variaatiot ovat kuitenkin suuria. Iso maa, itsenäiset osavaltiot ja niiden sisällä paljon itsenäisiä oppilaitoksia, yliopistoja ja community collegeja. Yliopistojen ja community collegeiden välillä on eroja monissakin asioissa. Joillain alueilla, esim. Denverissä on tehty systemaattisempaa  ennakointityötä ja valittu tietyt alat, joiden opetukseen panostetaan erityisen paljon. Opetusministeriöllä on tunnistettavissa olevaa – joskin ohutta – ohjauksellista  roolia koulutustarjonnan suuntaamisessa. Ministeriö myös seuraa korkea-asteen oppilaitosten tuloksellisuutta tilastojen avulla. Näihin tilastoihin (niitä tuottaa Deparment of Labor) minun pitääkin tutustua.

Sharon Leun mukaan Yhdysvalloissa on yleistä ajatella, että sinänsä tutkinto (nimenomaan korkea-asteella) ei ole lopulta se olennainen asia urasi kannalta. Sinun ei yleensä tarvitse opiskella toista tutkintoa vaihtaakseni alaa tai työtä useita kertoja urasi aikana  (mitä työelämän muutos tulee joka tapauksessa nykynuorilta jatkossa vaatimaan). Työssä pätevöitymällä ja/tai lyhyillä täydennyskoulutuksilla voit aika helposti siirtyä alalta ja ammatista toiseen. Career Management Skills – ajattelu ei ollut sellaisenaan tuttua Sharon Leulle. Ns. soft skills – taidot on täälläkin tunnistettu keskeisiksi työelämän metataidoiksi.  Juuri nyt täällä ollaan kiinnostuneita esim. siitä, millaisia kokemuksia muissa maissa (mm. Berliini) ollaan saatu maahanmuuttajien soft skills -taitojen tunnistamisessa ja tunnustamisessa osana heidän ammatillisen osaamisensa virallistamista.

Tuleva arkeni alkaa vähitellen hahmottumaan: yhteydenottoja eri henkilöihin, aikataulujen sopimisia, tapaamisia livenä tai skypellä/puhelimella, vierailujen ja matkojen suunnittelua, liikenneyhteyksien selvittelyä, matkustamista, vierailuja, presentaatioiden valmistelua, tausta-aineistojen etsimistä ja lukemista, Suomi-tietouden tsekkailuja jne. Toivon mukaan myös erilaisia Fulbright- tai muita verkostoitumistilaisuuksia.  Kontaktit poikivat uusia kontakteja. Osan työstäni voin tehdä missä vain, missä on nettiyhteys. Arkeeni kuuluu toki myös jonkin verran amerikkalaiseen elämään ja nähtävyyksiin (kuten kuvistakin jo näkyy) tutustumista. Tiedossa on jo tässä vaiheessa kutsu perinteisen Thanksgiving-juhlan viettoon amerikkalaiseen kotiin Georgian osavaltioon.

Olen tavannut kaksi amerikkalaista ystävääni dinnereiden merkeissä täällä DC:ssä. Toinen heistä valitettavasti muuttaa juuri muualle. Ystäväni ovat aikaisemmin Suomessa olleita stipendiaatteja, joita minä autoin heidän siellä olonsa aikana. Fulbright on aina Fulbright! Nyt minulla on uusia kontakteja useisiin muihin Suomen-kävijöiden sekä pariin Suomeen ensi vuonna tulevaan Fulbrighteriin. Nämä verkostot ovat suureksi avuksi – ja myös suureksi iloksi.

Uimaan piti tietysti päästä, koska on näin helle. Yleiset ulkouima-altaat ovat jo kiinni, mutta erään hotellin kattoterassilla uiminen onnistui. Läheisessä eläintarhassa oli mukava käydä pienellä lenkillä ja eläimiä katselemassa. Samalla opin tuolta apinalta (lasin läpi otettu kuva on valitettavasti samea), että välillä on tärkeää relata aivan totaalisesti – myös Fulbright-stipendiaatin. Niin aion tehdä.

 

 

Lähtötunnelmissa

Fulbright-stipendiaatiksi Yhdysvaltioihin, Washington DC:hen! Yksi elämäni unelmista on pian toteutumassa. Pitkä polku on tullut tallattua tähän pisteeseen, että ylipäätään olen nyt lähtötunnelmissa. Olen tehnyt paljon töitä tämän eteen  jo ennen kuin lentokone nousee siivilleen kohti Washingtonia 16.9.2017 aamulla. img_20170813_1158493151.jpg

Olen työskennellyt stipendini eteen eri tavoilla melkein 1,5 vuoden ajan. Pelkästään kutsujaorganisaation etsiminen taisi viedä vajaat 4 kuukautta. Sen jälkeen pääsin kirjoittamaan hakemusta – jälleen paljon työtunteja. Myös mahdolliseen haastatteluun oli valmistauduttava, koska käytän työssäni englantia vain aika ajoin. Ammattisanastoa oli pakko palautella mieleen. Kun sitten sain tiedon myönnetystä stipendistä, työnteko vasta alkoikin. Minun Fulbright-projektini on sellainen, että mitään valmista työtehtävää, toimeksiantoa, tutkimus- tai opetustehtävää ei ole (kuten joillain muilla Fulbright-stipendiaateilla on). Olen rakentanut ja rakennan Yhdysvalloissa ollessani kaiken toimintani suurimmaksi osaksi omin voimin. Olen kiitollinen niille suomalaisille ja amerikkalaisille, jotka ovat antaneet omia kontaktejaan käyttööni. Ne ovat auttaneet minua hieman eteenpäin. Suurimman työmäärän olen kuitenkin tehnyt itse: sitkeästi ja suomalaisella sisulla etsinyt ja kontaktoinut yhä uusia organisaatioita ja ihmisiä. Jatkan sitä paikan päällä. Välillä onnistuen ja aika usein epäonnistuen, kuten tähänkin asti. Työmäärä itse projektityön eteen oli siis loppukevään, kesän ja alkusyksyn aikana suuri. Lisäksi asunnon etsiminen ja kaikki matkaan liittyvät paperityöt yms. puuha ovat luonnollisesti vieneet aikaa. Se ei haittaa. Olen oppinut jo tähän mennessä paljon, esim. Yhdysvaltojen uraohjaus- ja koulutusasioista, amerikkalaisten kanssa verkostoitumisesta tai vaikkapa tämän blogin perustamisesta, mikä oli minulle aivan uusi aluevaltaus. Olen sitoutunut projektiin ja mahdollisimman hyödylliseen stipendijaksoon. Niinpä tämä ei ole tuntunut työltä, vaikka se onkin vienyt lähes kaiken vapaa-aikani.

Matkavalmistelut ovat juuri nyt kiivaimmillaan. Takit, housut, puserot, kengät ja urheiluvaatteet hakevat paikkaansa matkalaukuissa. On mietittävä, millaisilla varusteilla selviää, kun on tarkoitus vierailla eri osavaltioissa. Lämpötila tulee vaihtelemaan helteistä hyvinkin viileisiin syyskeleihin. Jopa luntakin voi tulla vastaan. Joitakin kirjoja ja muuta taustamateriaalia sekä amerikkalaisille ystävilleni vietäviä  tulisia on sen verran paljon, että matkalaukkujen painorajoitukset uhkaavat paukkua yli. Jotain on kerta kaikkiaan jätettävä pois ja hankittava paikan päältä.

Samaan aikaan on meneillään viimeisten työjuttujen loppuun saattaminen ELY-keskuksessa. Lisäksi jouduin ikävään poskiontelotulehdusten kierteeseen. Jännittää, ehdinkö parantua kunnolla vai alkaako matkani kipeänä. Lähtötohina on siis melkoinen, kuten usein lähdön hetkellä tapaa olla. Mieli on kuitenkin hyvä. Odotan suurella innolla tulevia kolmea kuukautta Washingtonissa, sekä matkustelua ja tapaamisia eri puolilla Yhdysvaltoja. Pääsen ylittämään omien epämukavuusalueideni rajoja ja haastamaan itseäni monella tavalla. Can’t hardly wait…!