Upea Georgetown ja arki sujuvaksi

Täällä sitä ollaan, Washington DC:ssä. Oli hienoa lopulta päästä tänne. Olen todella  onnellinen tästä mahdollisuudesta ja elämänvaiheesta.

Asun Adams Morganissa, joka on aika rauhallinen ja turvallinen asuinalue. Palvelut ovat muuten lähellä, mutta metroasemalle on jonkin verran kävelymatkaa. Se ei arjessa haittaa, koska käytän liikkumiseen enimmäkseen Capitol Bikeshare-palvelua sekä Georgetownin yliopiston omaa shuttle-bussia. Pyöräily ei ole aina ihan turvallista DC:ssä. Turvallisuuttani ei taida parantaa se, että samalla kun ajan vilkkaan liikenteen seassa, luen karttaa puhelimestani. Tämä vähenee, kunhan opin reitit ja kadut. Täällä Uberin tai Lyftin käyttö on aivan tavallista. Ensimmäisen Uber-ajokokeilun jo teinkin, ihan vain testimielessä lyhyellä matkalla.

Ensimmäiset päivät menivät siihen, että pääsin irti jetlagista ja sain arjen sujumaan. Menneiden viikkojen poskiontelovaivoista ei ole täällä tietoakaan. Hieman mietitytti etukäteen, miten pankkitilin avaaminen sujuu. Se sujui muuten hyvin, mutta virkailija oli tehnyt nimessäni virheen ja jouduin käymään pankissa sen takia vielä kolme kertaa uudelleen. Valitsin tarkoituksella ison pankkiketjun, jossa ei ollut ongelmana se, että minulla ei vielä ole amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta. Oli hauskaa saada shekkejä. Suomalainen nuori ei edes tunnistaisi, mitä ne ovat.  Itse en kuitenkaan shekkejä tarvitse. Asuntoni on Airbnb:n kautta vuokrattu, ja vuokranmaksu hoituu luottokortilla. Kaiken muunkin maksan luottokortilla ja uuden amerikkalaisen pankkitilini pankkikortilla.

On pakko mainita tämä kostea hellesää (lämpötila on joka päivä lähellä 30 astetta ja välillä ylikin), joka on viime kesän jälkeen suomalaiselle melko iso muutos. En silti valita, koska lämpö on ihanaa. Kesävaatteille tuli siis lopulta käyttöä tänäkin vuonna.

En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, minkä takia Georgetownin näyttää niin kauniilta Potomac-joen toiselta puolelta otetuissa valokuvissa… niinpä, se on aika korkealla mäellä. Kun lämpöasteita on about 30, pyöräily mäkisen Georgetownin – ja muidenkin mäkisten kaupunginosien – kaduilla käy ihan hyvästä hikilenkistä. Sehän sopii.

Georgetownin yliopiston päärakennukset ovat upean ja arvokkaan näköiset.

Yliopisto on perustettu vuonna 1789. Päärakennuksen sisällä on kauneutta ja historian havinaa. Kelpaa täällä opiskelijoiden opiskella näin vaikuttavissa rakennuksissa. Tunnen itseni  etuoikeutetuksi saadessani olla osa tätä yhteisöä syksyn ajan. Tämä yliopisto on seissut paikallaan jo vuosisatoja ja moni kuuluisa amerikkalainen – ja ulkomaalainen –  on opiskellut täällä. Nyt on minun vuoroni astella sen arvokkaita käytäviä pitkin.

Kun kerran amerikkalaisella yliopistokampuksella ollaan, amerikkalainen jalkapallo on tärkeä osa kampuksen urheiluelämää. Vaikka kyseessä olivat vain harjoitukset, oli äänimaailma suomalaisen korviin mielenkiintoista kuultavaa. Mutta kai se kuuluu tähän lajiin, että karjutaan…

Toivon mukaan saan soviteltua aikatauluihini joidenkin urheilulajien matseissa käyntejä.

Georgetownin asuinalueilla kävellessä tuntuu kuin olisi vanhassa amerikkalaisessa elokuvassa tai siirtynyt ajassa taaksepäin pari vuosisataa. Olen käynyt elämäni aikana yli 50 maassa, mutta silti tämä Georgetownin kauneus sykähdyttää  omalla tavallaan.   Johtuneeko siitä, että näitä on nyt aikaa katsella kunnolla. Kurpitsa-aikakin on alkanut, kuten kuvasta näkyy.

Yliopisto järjesti meille uusille (sillä kertaa paikalla oleville) kansainvälisille stipendiaateille orientaatiotilaisuuden. Suurin osa heistä oli kiinalaisia, mutta mukana oli myös yksi saksalainen, yksi meksikolainen ja yksi argentiinalainen. Kaksi meistä oli Fulbright-stipendiaatteja. Muilla oli joku muu stipendi. Sain orientaatiossa tärkeää tietoa yliopiston toiminnasta, kopionnista, GOCardista (”opiskelija/henkilökuntakortti”), kirjastoista, vapaa-ajanmahdollisuuksista jne. Monenlaisia asioita pitää hoitaa ja lomakkeita täyttää, ennen kuin kaikki toimii.

Vähän isommalla kansainvälisten tutkijoiden, opiskelijoiden ja muiden stipendiaattien joukolla tehtiin melontaretki Georgetownin alapuolella virtaavalle Potomac-joelle.

Olen käynyt aiemminkin Washingtonissa. Niinpä kaupungissa on jotain jo valmiiksi  tuttua.  Kongressirakennuksen sisällä en ollut aikaisemmin käynyt, joten se puute tuli korjattua heti ensimmäisellä viikolla. Upeita museoita ja muita mielenkiintoisia nähtävyyksiä täällä riittää, ja monet kohteista ovat lisäksi ilmaisia.

Pentagon on hyvin vartioitu, valtavan suuri rakennus ja Arlingtonin hautausmaa on pysäyttävä vierailupaikka.

Valkoisessa talossa en ole vielä käynyt sisällä, mutta sekin aikanaan. Georgetownista löytyy yksi erittäin jyrkkä mukulakivikatu. Onneksi se on yksisuuntainen – alaspäin. Hellesää saa ihmiset vilvoittelemaan suihkulähteissä. Kuvauskohteellani sattuikin olemaan yhteydet Suomeen, kun kuvaustilanteen jälkeen syntyi keskustelua. Maailma on pieni, kuten sanotaan.

Minun Fulbright-projektini on moniulotteinen. Se liittyy nuorten uranhallintataitojen (Career Management Skills) kehittämiseen, nuoristotyöttömyyteen ja myös siihen, toimiiko työvoimatarpeiden ennakoinnin ja koulutustarjonnan välinen yhteys. Niinpä – hyvin isoja kokonaisuuksia kaikki. Tämän lyhyen syksyn aikana pääsen luonnollisesti vain raapaisemaan noiden teemojen pintaa. Toivon, että voin paneutua eniten uranhallintataitoihin, mutta painotus tulee osin riippumaan siitä, keitä ihmisiä pääsen tapaamaan ja minne kaikkialle pääsen tutustumaan.

Tapasin McCourt School of Public Policyssä toimivan kontaktihenkilöni, Mark Romin. Keskustelimme projektityöni aiheesta ja siitä, millä tavalla hän voi auttaa minua. Kuten tietääkseni on aika tavallista, kontaktihenkilöt eivät välttämättä voi auttaa stipendiaattia niin paljon kuin sitä kuvittelisi. Vastuu on ihan selkeästi itsellä. Oli mukava kuulla, että Markilla oli jonkin verran tietoa Suomesta, hän on käynyt Suomessa sekä useita kertoja eri maissa Euroopassa. Näin oli heti helppo päästä keskustelemaan mm. suomalaisen ja amerikkalaisen koulutusjärjestelmän eroista. Hän sanoi samaa, mitä on sanonut pari muutakin henkilöä, joita olen jo etukäteen kontaktoinut. Amerikkalaisten nuorten urasuunnittelun kannalta on ongelmallista, että Yhdysvalloissa ei ole selkeää ja systemaattista ammatillisen koulutuksen järjestämää ja tämä vaikuttaa nuorten uraohjaukseen. Aihe luultavasti nousee usein esille projektityöni aikana. Olen havainnut jo nyt, että ilmeisesti myös koulutukseen ja ohjaukseen liittyvät asiat jakavat täällä vahvasti mielipiteitä (kuten politiikka, josta keskustelemista ei täällä näköjään voi täysin välttää, vaikka joku haluaisikin). Vahvoja mielipidevaikuttajiakin tuntuu olevan, eivätkä kaikki jaa heidän näkemyksiään.

Loppuviikosta pääsin kunnolla projektityöni pariin. Minulla oli tapaaminen Yhdysvaltojen opetusministeriön (Department of Education, Higher Education) edustajan, Sharon Leun kanssa. Aiheita olivat pääasiassa korkea-asteen koulutuksen ennakointi sekä ns. soft skills. Keskustelussa sivuttiin myös joitain suomalaisia käytänteitä esim. maahanmuuttajien suomen kielen verkko-opetuksesta. Koulutustarpeen (korkea-aste) ennakointia lähestytään Sharon Leun mukaan sillä ajatuksella, onko koulutuksen tarkoitus tuottaa joku tietty ammattitaito vai yleisosaamista ja yleiset oppimistaidot. Yliopistot ja collaget kyllä tekevät ennakointityötä, mm. ollakseen kilpailukykyisiä potentiaalisten opiskelijoiden silmissä. Joillain korkeakouluilla on työnantajien edustajista koostuvia paneeleja, joita korkeakoulut kuuntelevat opetuksensa suuntaamisessa. Variaatiot ovat kuitenkin suuria. Iso maa, itsenäiset osavaltiot ja niiden sisällä paljon itsenäisiä oppilaitoksia, yliopistoja ja community collegeja. Yliopistojen ja community collegeiden välillä on eroja monissakin asioissa. Joillain alueilla, esim. Denverissä on tehty systemaattisempaa  ennakointityötä ja valittu tietyt alat, joiden opetukseen panostetaan erityisen paljon. Opetusministeriöllä on tunnistettavissa olevaa – joskin ohutta – ohjauksellista  roolia koulutustarjonnan suuntaamisessa. Ministeriö myös seuraa korkea-asteen oppilaitosten tuloksellisuutta tilastojen avulla. Näihin tilastoihin (niitä tuottaa Deparment of Labor) minun pitääkin tutustua.

Sharon Leun mukaan Yhdysvalloissa on yleistä ajatella, että sinänsä tutkinto (nimenomaan korkea-asteella) ei ole lopulta se olennainen asia urasi kannalta. Sinun ei yleensä tarvitse opiskella toista tutkintoa vaihtaakseni alaa tai työtä useita kertoja urasi aikana  (mitä työelämän muutos tulee joka tapauksessa nykynuorilta jatkossa vaatimaan). Työssä pätevöitymällä ja/tai lyhyillä täydennyskoulutuksilla voit aika helposti siirtyä alalta ja ammatista toiseen. Career Management Skills – ajattelu ei ollut sellaisenaan tuttua Sharon Leulle. Ns. soft skills – taidot on täälläkin tunnistettu keskeisiksi työelämän metataidoiksi.  Juuri nyt täällä ollaan kiinnostuneita esim. siitä, millaisia kokemuksia muissa maissa (mm. Berliini) ollaan saatu maahanmuuttajien soft skills -taitojen tunnistamisessa ja tunnustamisessa osana heidän ammatillisen osaamisensa virallistamista.

Tuleva arkeni alkaa vähitellen hahmottumaan: yhteydenottoja eri henkilöihin, aikataulujen sopimisia, tapaamisia livenä tai skypellä/puhelimella, vierailujen ja matkojen suunnittelua, liikenneyhteyksien selvittelyä, matkustamista, vierailuja, presentaatioiden valmistelua, tausta-aineistojen etsimistä ja lukemista, Suomi-tietouden tsekkailuja jne. Toivon mukaan myös erilaisia Fulbright- tai muita verkostoitumistilaisuuksia.  Kontaktit poikivat uusia kontakteja. Osan työstäni voin tehdä missä vain, missä on nettiyhteys. Arkeeni kuuluu toki myös jonkin verran amerikkalaiseen elämään ja nähtävyyksiin (kuten kuvistakin jo näkyy) tutustumista. Tiedossa on jo tässä vaiheessa kutsu perinteisen Thanksgiving-juhlan viettoon amerikkalaiseen kotiin Georgian osavaltioon.

Olen tavannut kaksi amerikkalaista ystävääni dinnereiden merkeissä täällä DC:ssä. Toinen heistä valitettavasti muuttaa juuri muualle. Ystäväni ovat aikaisemmin Suomessa olleita stipendiaatteja, joita minä autoin heidän siellä olonsa aikana. Fulbright on aina Fulbright! Nyt minulla on uusia kontakteja useisiin muihin Suomen-kävijöiden sekä pariin Suomeen ensi vuonna tulevaan Fulbrighteriin. Nämä verkostot ovat suureksi avuksi – ja myös suureksi iloksi.

Uimaan piti tietysti päästä, koska on näin helle. Yleiset ulkouima-altaat ovat jo kiinni, mutta erään hotellin kattoterassilla uiminen onnistui. Läheisessä eläintarhassa oli mukava käydä pienellä lenkillä ja eläimiä katselemassa. Samalla opin tuolta apinalta (lasin läpi otettu kuva on valitettavasti samea), että välillä on tärkeää relata aivan totaalisesti – myös Fulbright-stipendiaatin. Niin aion tehdä.

 

 

Advertisement