Vaikka oli hienoa käydä Coloradossa, kyllä DC:n kesäinen ja lämmin sää tuntuu taas mukavalta. Huomaan kotiutuneeni DC:hen, ja voin sanoa viihtyväni todella hyvin. Olen oppinut amerikkalaista, ylitsevuotavaa sanojen käyttöä mm. palavereissa. Alan tottua tähän yleiseen kohteliaisuuteen. Maassa maan tavalla, tietysti. Mutta ei se meille suomalaisillekaan pahaa tekisi, jos vähän useammin hymyilisimme vastaantulijoille, pitäisimme ovea auki, lähtisimme siistissä järjestyksessä lentokoneesta ja bussista ulos, pyytäisimme anteeksi sen perinteisen ”oho” sijaan jne. Vaikka ystävällisyys on pinnallista, se ilahduttaa silti. Näitäkin asioita tulee nyt pohdittua enemmän kuin mitä olen aikaisemmin turistimatkoilla täällä pohtinut.
Washington DC on yllättävän vihreä ja puistomainen kaupunki, ei siis mikään kivikylä.
Tällainen on näkymä eräältä sillalta sen reitin varrelta, jota pyöräilen Georgetownin yliopistolle. Ollaan lähellä downtownia, vaikka ei siltä vaikuta. Syksyn värit alkavat tulla vähitellen puihin. Suomessa on harvemmin sellainen tilanne, että helle vaan jatkuu ja samaan aikaan puut kellastuvat.
Yhdysvalloissa ollaan kieltämättä tehokkaita. Mutta välillä todella tehottomia ja aikaa tuhlataan sähläämiseen. Monesta asiasta selviäisi selkeämmillä ohjeilla. Joskus sähläys johtuu siitä, että sähköposteissa käytetään liian lyhyttä kieltä tai vaikkapa paljon lyhenteitä. Johtuneeko kiireestä, en tiedä. Kuitenkin sähläys aiheuttaa sitten lisätyötä. Byrokratian määrä hämmästyttää. Tämä maa on merkillinen yhdistelmä tehokkuutta ja tehottomuutta. Digitalisaatio ja tekoäly ovat joissain asioissa pitkällä. Joissain asioissa käytetään hankalia ja vanhanaikaisia työtapoja. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, kyllä tästä maasta pois pääsee, mutta takaisin pääseminen vaatii etukäteisoperaatioita. Minun matkasuunnitelmani lokakuun loppupuolella Kanadaan on hyväksytty sähköisessä järjestelmässä. Mutta minun tärkeää lomakettani ei voi kukaan allekirjoittaa (= lisätä siihen allekirjoitus, joka takaa minulle maahanpääsyn uudelleen) täällä DC:ssä. Minun piti lähettää kallisarvoinen lomakkeeni Fedexin pikapostina New Yorkiin. Pyysin, että he eivät lähettäisi sitä minulle postissa takaisin DC:hen. Haen sen itse New Yorkin toimistosta, kun olen siellä joka tapauksessa parin viikon kuluttua. Jännitystä ilmassa, saadaanko paperi ajoissa allekirjoitettua? Ja saanko minä paperin New Yorkista – etteivät vaan sittenkin lähetä sitä tänne DC:hen? Uskallanko ylipäätään ylittää rajan ja mennä Kanadan puolelle?
Kävin tapaamisessa Suomen suurlähetystössä, joka on noin 40 minuutin kävelymatkan päässä asunnoltani. Rakennuksena Suomen edustusto ei ole sillä tavalla vaikuttavan näköinen kuin useimmat muut edustustot tällä samalla suurlähetystöjen alueella.
Keskustelin lähetystössä Annina Aallon (Cultural Councelor) ja Juuso Moisanderin (Commercial Secretary, External Economic Affairs) kanssa. Edustuston väellä on nyt kiireitä, koska useat eri ministerit ovat syksyn mittaan käymässä DC:ssä. Oli hienoa, että heillä oli minulle aikaa ja olin kutsun saanut. Kerroin, mitkä ovat minun projektityöni tavoitteet ja tarjosin myös omaa asiantuntemustani heidän käyttöönsä. Sain edustustosta hyvää tietoa ja vinkkejä etenemiseeni. Keskustelu Yhdysvaltojen digitalisaatiokehityksestä ja sen mukanaan tuomista haasteista esim. sääntelyyn ja koulutustarpeisiin oli mielenkiintoinen. Tämä maa on isojen haasteiden edessä monessakin mielessä. Tekoäly ja automaatio etenevät vauhdilla. Rakenteet, lainsäädäntö, koulutus yms. eivät pysy kehityksen perässä.
Alexandrian kaupunki sijaitsee Virginian osavaltion puolella, lyhyen matkan päässä DC:stä.
Se on täynnä historiaa, vanhoja, kauniita rakennuksia ja hyviä shoppailumahdollisuuksia. Sinne ei ehkä olisi tullut muuten mentyä, mutta Alexandriassa sijaitsee American School Counselor Associationin toimisto. Olin sopinut tapaamisen järjestöön, joten löysin itseni vähän kuin vahingossa viehättävästä, pienestä kaupungista Potomac-joen rannalta.
Tapasin American School Counselor Associationissa (ASCA) Jill Cookin, joka on järjestön Assistant Director. Paikalla oli osan aikaa myös vuoden 2017 kouluopinto-ohjaajaksi valittu Terri Tchorzynski. Hän työskentelee opinto-ohjaajana Battle Creekissä, Michiganissa.
ASCA on aktiivinen koulujen opinto-ohjaajien järjestö. Se mm. tekee vaikuttamistyötä, järjestää koulutusta ja webinaareja jäsenistölleen sekä julkaisee lehteä ja opinto-ohjaajan työtä helpottavia materiaaleja. Kuvassa olevat lehdet sisältävät konkreettisia kysymyksiä, joita opinto-ohjaaja voi kysyä oppilailta ohjaustapaamisissa eri kouluasteilla. Sinänsä tietoa, jonka olettaisi kuuluvan opinto-ohjaajan koulutukseen, mutta ehkä sitä silti joku tarvitsee…
Jill Cookin mukaan kouluopinto-ohjaajat tukevat uranhallintataitojen kehittymistä vahvasti, vaikka Career Management Skills – termin sijasta käytetään muita sanoja. Termi ei ole täällä tunnettu kuten Euroopassa ja siihen liitetään joskus merkityksiä, joita me suomalaisina tai eurooppalaisina emme liitä. Sana Management aiheuttaa välillä hämmennystä ja kytköksen useimmiten business-asioihin. Ohjaus alkaa jo päivähoidosta, muttta toki ikätason mukaisesti. Monessa lastentarhassa/päiväkodissa on opinto-ohjauksen ammattilainen työskentelemässä alle kouluikäisten lasten kanssa. Elinikäinen ohjaus on siis huomioitu ihmisen elinkaaren alkupäässä. Järjestön tavoite on, että koko maassa olisi yksi kouluopinto-ohjaaja 250 lasta/oppilasta kohden. Jotkut osavaltiot pääsevät tähän tavoitteeseen. Suurin osa ei ole tavoitteessa ja muutama osavaltio on hyvinkin kaukana tästä tavoitteesta.
Koulujen opinto-ohjaajat tarvitsisivat ennakointitietoa työmarkkinoiden muutoksista ja osaamistarpeiden muutoksista. Tiedon saaminen ei Jill Cookin kertoman mukaan tällä hetkellä onnistu. Kokonaisuudessaan ennakointityön kehittäminen vaatisi paljon panostusta Yhdysvalloissa. Vastuun tulisi olla nimenomaan osavaltiotasolla. Järjestössä ollaan tunnistettu se suuri työelämän murros, jota kohden Yhdysvallat on menossa. Työelämän osaamistarpeet ja ammatit muuttuvat hyvin nopeasti. Koulutusjärjestelmä ei kykene vastaamaan muuttuviin tarpeisiin. Ammatillista koulutusta ei tässä maassa arvosteta – tämä asia tulee vastaan lähes jokaisessa keskustelussa, jonka olen täällä käynyt. Vanhemmat haluavat lapsensa menevän collegeen tai yliopistoon lähes hinnalla millä hyvänsä. Oppisopimuskoulutus nähdään yhtenä ratkaisuna siihen, että ammatillinen koulutus houkuttelisi nuoria nykyistä enemmän. ASCA onkin kiinnostunut eurooppalaisista oppisopimusmalleista, ja on tehnyt yhteistyötä esim. Sveitsin kanssa. Kutsuin järjestöä tulemaan Suomeen tutustumaan ohjausasioihin ja ammatilliseen koulutukseen, mm. oppisopimusasioihin.
Kerroin Jill Cookille Suomessa kehitteillä olevasta ohjauksen verkkopalvelusta. Tämän, kuten Ohjaamo-toimintamallin kohdalla, saan melko usein tämän tyyppisen vastauksen: ”Todella hienoa. Teillä Suomessa tuollainenkin onnistuu, mutta ei onnistuisi helposti Yhdysvalloissa, vaikka me todella tarvitsisimme juuri tuota”. Kohtaan täällä paljon kyynisyyttä ja pettymystä koulutuspoliittisissa kysymyksissä ja koulutusasioissa ylipäätään. Uskon, että amerikkalaisten on pakko jossain vaiheessa muuttaa koulutuspolitiikkaansa ja -rakenteitaan.
ASCA:n Executive Director Kwok-Sze Richard Wong kirjoittaa seuraavasti järjestön lehden (kevät 2017) pääkirjoituksessa, jonka otsikkona on ”Employability Skills”:
”Employers once sought prospective employees who possessed the ”hard” skills they’d need to do their job, but increasingly, they seek candidates who have employability skills, once considered ”soft” or ”noncognitive” skills. Employers know employees can’t learn or use the hard skills unless they have employability skills.”
Career Management Skills - nuoret uransa uurtajina 