Opinto-ohjausta Baltimoressa

Baltimoren kaupunki on noin tunnin  matkan päässä Washington DC:stä. Vietin siellä yhden pitkän päivän. Menin varhaisella aamubussilla ja tulin myöhään illalla junalla takaisin DC:hen. En ole ennen matkustanut junalla (Amtrak) Yhdysvalloissa. Kyyti on tärisevämpää kuin Suomen junissa, joten läppärillä työskentely ei ollut helppoa. Nettiyhteys oli yllättävän hyvä. Yksi minun stipendiaattijaksoni mukavista puolista on se, että suunnitelmaani kuuluu käydä eri kaupungeissa ja osavaltioissa. Puhelimeen ladatun, offline-tilassa toimivan Here-sovelluksen ja Uberin kanssa sitä löytää ihan mihin vain. Baltimore näytti toisenlaiset amerikkalaiset kasvot kuin mitä olen tähän asti nähnyt. Näin asuinalueita, joihin ei tulisi mentyä yksin edes päiväsaikaan. Uber-kuljettajan mukaan ne alueet eivät edes ole kaikkein pahimpia Baltimoren asuinalueita.

Ensimmäinen oppilaitos, johon tutustuin, oli Carver Vocational – Techical High School, jossa on noin tuhat oppilasta. Vietin aikaa opinto-ohjaaja Ebony Mayersin kanssa. Myös hän on tulossa Jyväskylään ensi tammikuussa lastensa kanssa. Näin nämä Fulbright-verkostot toimivat. Tämä on vähän kuin vanhojen tuttujen porukka. Heti ollaan auttamassa ja samalla aallonpituudella, kun ollaan oltu tai ollaan menossa stipendiaatiksi puolin ja toisin.

Carverin koululla on oma koulupoliisi, ja kouluun mennään sisään turvatarkastuksen kautta. Jokaisen oppilaan reppu tutkitaan tarkasti, jotta aseita ei saa vietyä kouluun.

Keskustelin Ebonyn kanssa hänen työstään opinto-ohjaajana ja miten koulussa tuetaan nuorten uraohjausta. Useat koulun oppilaista ovat jollain tavalla traumatisoituneita. He  ovat vaarassa syrjäytyä. Joillain on jo rikollista taustaa tai he ovat asunnottomia. Jotkut joutuvat käymään vapaa-ajalla töissä. Muuten heillä ei ole ruokaa eikä asuntoa. Koulussa on opettajia, jotka käyvät kotona opettamassa, jos oppilas ei tule kouluun. Myös opinto-ohjaaja menee tarvittaessa käymään oppilaan kotona. Koulussa toimii Student Support Team, jossa pyritään moniammatillisesti ratkaisemaan kaikkein vaikeimpia oppilastapauksia. Myös sosiaalisektori on joskus mukana neuvotteluissa. Kaikkien ongelmia ei tietenkään saada ratkaistua.

Opinto-ohjaajan ja oppilaiden välit vaikuttivat lämpimiltä. Oppilaat tulivat käytävillä jatkuvasti juttelemaan Ebonyn kanssa ja useat halasivat häntä. Sillä on iso merkitys, että ohjausta tehdään isolla sydämellä, kuten olen havainnut täällä useiden opettajien ja opinto-ohjaajien tekevän. Ebonyn mukaan Carverin koulun tärkein tehtävä on se, että oppilas saa tehtyä tutkintonsa. Ja että hänellä olisi mahdollisimman menestyksellinen ura edessään. Amerikkalaisessa koulujärjestelmässä kuluu paljon aikaa valtakunnallisiin testeihin valmistautumiseen, saatujen pisteiden seuraamisen ja pistetasojen parantamiseen. Oikeastaan iso osa Ebonyn työajasta menee siihen, että score-tasot saataisiin riittävän korkeiksi. Moni oppilas haluaisi jatkaa collegeen tai yliopistoon. Mutta traumataustasta  johtuen oppimisen esteitä on niin paljon, että monilla scoret jäävät liian mataliksi jatko-opintoja ajatellen. Uranhallintataitojen kehittämiseen ei jää riittävästi aikaa. Opinto-ohjaaja on täysin ylikuormitettu työmääränsä kanssa. Carverin koulun oppilaiden asuinalueilla on työttömyyttä ja nuorisotyöttömyyttä. Monet oppilaista pelkäävät työttömäksi jäämistä tai sitä, että he päätyvät loppuiäkseen matalapalkkaiseen työhön.

Toinen koulu Baltimoressa oli City Springs Elementary School. Koulussa oli oppilaita 4-vuotiaasta 14-vuotiaaseen. Opinto-ohjaaja  Krista Wible kertoi minulle työstään noin 13-14-vuotiaiden oppilaiden ohjauksessa.

Kristan, samoin kuin Ebonyn kertomaan mukaan koulujen opinto-ohjaus lähtee vahvasti lapsen tai nuoren omista kiinnostuksen kohteista, kuten Suomessakin. Tulevaisuuden ennakointi ja työllistymisnäkymät eivät oikeastaan näy opinto-ohjauksessa muuta kuin jos ne satunnaisesti tulevat esille eri alojen vierailijoiden puheissa tai työpaikkakäynneillä. Ennakointitietoa ei ole saatavissa tai jos olisikin, opinto-ohjaajilla ei ole aikaa tiedon hankintaan. Krista kertoi, että työllistymisestä ei oppilaiden kanssa puhuta. Olennaista tuossa vaiheessa on  saada tehtyä järjevä ja tarkoituksenmukainen high school -valinta. Ja ne scoret riittävän korkeiksi, että opinnoissa eteneminen oman mielenkiinnon mukaisesti ei jäisi pisteistä kiinni. Kuitenkin high schoolin valinnalla on vaikutusta nuoren urapolun kehittymiseen. Kristan kertoman mukaan hän tukee omassa työssään soft skills- taitojen kehittämistä monipuolisesti ja ikätason mukaisesti, kun kysyin CMS – taitojen kehittämisestä. Soft skills tuntuu täällä olevan lähes jokaisen huulilla. CMS ei ole terminä tuttu, kuten olen aiemminkin todennut, mutta kun siitä hetken keskustelee, sen merkitys ja tarkoituksenmukaisuus kyllä yleensä hyväksytään.

City Springsin koulun oppilaat tulevat kaupungin köyhimmiltä alueilta. Monien oppilaiden perheet ovat todella köyhiä. Siitä huolimatta  oppilaat olivat keränneet rahaa Houstonin hurrikaanituhojen uhreille. Tästä hyvästä koulu on päässyt paikallisiin uutisiin. Kuuluisa, valtakunnallinen talk show on kutsunut koulun edustajat ohjelmaansa. Yhteisölllisyyttä ja vapaaehtoisen auttamisen kulttuuria meillä Suomessa voisi olla enemmän. On vaikuttavaa kuulla, millä innolla ja tarmokkuudella näihin suhtaudutaan. Mukana olevien oppilaiden omanarvontunto kasvaa, he oppivat ottamaan vastuuta ja näkevät ponnisteluistaan hyviä tuloksia. Koulut näkevät, että nämä tempaukset tukevat nuoria ihmisenä kasvamisen prosessissa. Ei tempaus tai vapaaehtoistyö nyt ihan CMS ole, mutta pieneltä osalta sekin auttaa nuorta kehittämään niitä taitoja, joita hän tarvitsee työelämässä ja uransa kehittämisessä.

Lasten ja koululaisten päivät voivat olla täällä uskomattoman pitkiä. Esim. Carverin High Schoolissa koulu alkaa 7.30 ja se voi päättyä klo 16.30. Sinne voidaan tulla jopa 1,5 tunnin koulumatkan takaa. On vain yksi puolen tunnin lounastauko eikä muuten mitään taukoja. Myös pienten koululaisten päivät ovat todella pitkiä. Ja sitten on näitä valtakunnallisia testauksia, joihin valmistaudutaan ja tähdätään. En yhtään ihmettele oppilaiden levottomuutta ja opettajien väsymystä. Luokkahuoneissa desibelitaso oli välillä niin korkea, että itse en pystyisi työskentelemään kauan sellaisessa. Opettajat tekevät parhaansa, mutta voivatko oppimistulokset olla loistavia, jos aina ollaan väsyneitä? Pitkän päivän päätteeksi monet joutuvat viettämään aika kauan liikenneruuhkissa. Läksyjen määrä on yleensä suurempi kuin Suomessa.

Syksy tekee hiljalleen tuloaan DC:hen. Nyt on ollut ensimmäiset kaksi sadepäivä koko tämän kolmen viikon aikana, jotka olen ehtinyt täällä viettää. Lehtiä tippuu hiljalleen puista, vaikka puiden pääväri on vielä vahvasti vihreä. Ilma on hyvin kosteaa ja lämmintä, vähän kuin olisi huonosti lämmitetyssä saunassa. Hellevaatteet ja ilmastointi ovat edelleen käytössä.

Pyöräilyreitit yliopistolle ja eri puolille kaupunkia ovat tulleet tutuiksi. Matka Georgetowniin on kummasti lyhentynyt. Ihan vain siksi, että en tee enää ylimääräisiä mutkia matkalla…

Sitten jotain ihan muuta asiaa. Kaikenlaiseen tulee törmättyä tässä Amerikan ihmemaassa, kun katselee ympärilleen. Monestakin hassusta tai ainakin erilaisesta asiasta voisi kertoa. Ohikulkiessa tulee usein kuvattua kaikenlaista ei-tärkeää. Yksi asia, josta en ole vielä kirjoittanut, on ruoka. Olen saanut kouluissa käydessäni hyviä lounaita, mitä en ehkä osannut odottaa. DC:n alueella ruoka ja ravintolat – kuten myös asuminen – ovat kalliita verrattuna koko maan hintatasoon. Mielestäni kalliimpaa kuin esim. Jyväskylässä.  Mutta täälläkin  olisi helppoa ja halpaa syödä huonosti vaikka joka päivä, jos niin haluaisi.

Piti ihan käydä katsomassa ja kuvaamassa, mitä löytyy sisältä, jos ikkunassa lukee ” The Cheececake Factory.” On siinä paljon erilaisia juustokakkuja. Amerikkalaiset tuntuvat syövän usein juustokakkuja. Jätin suosiolla kakut ostamatta.

 

 

Advertisement