Nuorisotyöttömyys ja kiitospäivän viettoa Savannahissa

Yhdysvalloissa työttömyyden laskenta perustuu kuukausittain tehtävään otantatutkimukseen. Menetelmä on verrattavissa Suomen tilastokeskuksen käyttämään menetelmään, vaikka maiden välillä onkin joitain eroja työttömyyden määrittelemisessä. Suomen työ- ja elinkeinoministeriön käyttämää työttömyyden laskentatapaa täällä ei ole käytössä. Nuorisotyöttömyys on Yhdysvalloissa matalammalla tasolla kuin mitä se on Suomessa. Toki se on nyt Suomessakin laskenut ripeästi. Yhdysvalloissa työttömyys/sosiaalietuuksien taso ja kesto ovat erilaiset kuin Suomessa. Ne eivät kannusta olemaan pitkään työttömänä. Yhdysvallat toipui vuoden 2008 finanssikriisistä hitaasti, mutta silti Suomea nopeammin. Melko hitaasta talouskasvusta huolimatta uusia työpaikkoja on syntynyt ja työttömyys on vähentynyt lähelle niin sanottua täystyöllisyyttä. Nyt vuonna 2017 talouskasvu on ollut 2, jopa 3 prosentin luokkaa, ja hyvä työllisyystilanne jatkuu.

Alla olevassa ensimmäisessä kaaviossa on Yhdysvaltojen kokonaistyöttömyys vuosina 2007-2017. Mukana ovat siis kaikki ikäryhmät, nuorista kaikkein vanhimpiin. Vuoden 2008 finanssikriisi nosti kokonaistyöttömyyden noin 10 prosentin tasolle, josta se on sitten pudonnut noin 4 prosenttiin. Tätä pidetään käytännössä täystyöllisyytenä.

Koko työttömyys

Alla olevassa toisessa kaaviossa on Yhdysvaltojen 16-19-vuotiaiden nuorten työttömyys vuosina 2007-2017. Kaaviossa näkyvät selvästi vuoden 2008 finanssikriisin suuret vaikutukset kaikkien nuorimpien ikäryhmien työllisyyteen. 16-19-vuotiaiden nuorten työttömyysaste nousi Yhdysvaltojen olosuhteissa poikkeuksellisen korkealle.

LNS14000012_16043_1511202420708

Alla olevassa kolmannessa kaaviossa on Yhdysvaltojen 20-24-vuotiaiden  nuorten työttömyys vuosina 2007-2017.  20-24-vuotiaat selvisivät finanssikriisistä ja sen jälkeisistä vuosista nuorempia ikäryhmiä matalammalla työttömyysasteella. Heidän työllisyytensä parani nopeammin kuin 16-19-vuotiaiden ikäryhmässä.

LNS14000036_16043_1511202420818Yhdysvalloissa on sama ilmiö kuin Suomessa ja monissa muissakin Euroopan maissa. Nuoret joustavat työmarkkinoilla eniten, ja suhdannevaihtelut näkyvät eniten juuri heidän työllisyydessään. Tämä on iso maa, ja  eri osavaltioiden ja kaupunkien väliset erot nuorisotyöttömyydessä ovat melko suuria. Työttömyytta tilastoidaan myös esim. rodun ja siviilisäädyn mukaan, joten eroja nuorisotyöttömyydessä löytyy myös niillä indikaattoreilla. Nuorisotyöttömyyttä ei yleisesti nähdä Yhdysvalloissa suurena ongelmana ainakaan tällä hetkellä. Täällä puhutaan kuitenkin aika paljon nuorten alityöllisyydestä. Monet nuoret tekevät osa-aikatyötä, vaikka he oikeastaan haluaisivat tai voisivat olla kokopäivätyössä.

Asiantuntijoilla ja ohjaustyötä tekevillä on huoli niistä nuorista, jotka eivät saa suoritettua high schoolia loppuun sekä niistä nuorista, jotka keskeyttävät korkea-asteen opinnot. He uhkaavat jäädä koko työuransa ajaksi matalapalkka-aloille tai alityöllisiksi. Tai he ovat  kokonaan työttömänä tai vain lyhyet työsuhteet katkaisevat heidän muutoin jatkuvan työttömyytensä. Uudelleen kouluttautuminen hieman myöhemmin – vaikkapa nuorena aikuisena – ei ole täällä helppoa. Siihen ei ole tarjolla riittävästi rakenteita eikä taloudellista tukea. Usein työttömyys myös niin sanotusti periytyy. Nuori näkee, että omat vanhemmat eivät käy töissä. Niinpä he ajattelevat työttömyyden ihan normaalina elämäntapana myös itselleen. Nuorisotyöttömyydellä on monet kasvot niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

Jo nyt olemassa olevista ja tulevaisuudessa odotettavissa olevista kohtaanto-ongelmista puhutaan täällä paljon, kuten olen aikaisemminkin maininnut. Samaan aikaan kun uusia työpaikkoja syntyy ja osaavaa työvoimaa tarvittaisiin, korkeakoulujen lukukausimaksut nousevat. Osalle nuorista opintojen rahoitus tulee siis nykyistäkin vaikeammaksi. Toki myös ilmaisia community collageja on olemassa, ja stipendijärjestelmän avulla moni saa mahdollisuuden opiskella collegessa tai yliopistossa. Silti osa nuorista jää vaille haluamaansa korkeakoulutusta. Valitettavasti ammatillinen koulutus ei ole täällä arvostettua, vaikka se takaisi monelle nuorelle hyvät työllisyysnäkymät vuosiksi eteenpäin.

US-Department-of-Labor-logo-1 Nuorisotyöttömyydestä pääsen keskustelemaan vielä lisää,  kun minulla on uusi tapaaminen Department of Laborissa joulukuussa.  Yhden kerran olen siellä jo käynytkin. Lisäksi olen tavannut työministeriön edustajia erilaisissa tilaisuuksissa ja päässyt niissä keskustelemaan heidän kanssaan.

Minulla oli suuri ilo viettää kiitospäivä ystäväni Joanin perheen kanssa Savannahissa, Georgiassa. Vältin lentokenttien pahimmat lomaruuhkat ja kalleimmat lentoliput, kun lensin Savannahiin kiitospäivän aamuna ja takaisin DC:hen palasin lauantaina illalla. Moni tuntemani amerikkalainen kyseli minulta huolissaan, että en kai vain vietä kiitospäivää yksin. Kiitospäivä on vähän kuin joulu meillä Suomessa. Ajatellaan, että kenenkään ei pitäisi viettää sitä yksin, jos ei sitä itse erityisesti halua. Niinpä sitten vietinkin Savannahissa muutaman todella mukavan päivän Joanin perheen luona. Paras kiitospäiväni ikinä 🙂

Savannah on tunnettu puukujistaan, joissa vanhat, isot puut muodostavat ikään kuin kaaria katujen ja kävelyteiden ylle. Näitä lehvästökaaria on paljon eri puolilla downtownin katuja ja puistopolkuja. Savannah toimii näyttämönä mm. romaanille Tuulen viemää, ja siellä on kuvattu monia kohtia Forrest Gump-elokuvasta. Kuuluisa puistonpenkki on tätä nykyä kylläkin museossa, ei enää puistossa. Savannahia sanotaan Yhdysvaltojen romanttisimmaksi kaupungiksi. Joka tapauksessa se on hyvin viehättävä pieni kaupunki. Yhdestä sen antiikkiliikkeistä löytyi yhdenistuttava, mukana kuljetettava sauna jostain ehkä 1950-luvulta. Liikkeen omistaja sanoi, että hän ei myy sitä, koska niin monet ihmiset käyvät katsomassa saunaa ja ottamassa siitä valokuvia. Pitäisikö meillä Suomessa alkaa valmistamaan mukana kuljetettavia, yhden hengen saunoja, kun täälläkin se kiinnostaa niin kovasti?

Savannah tunnetaan siirtomaa-ajantyylisistä, vanhoista ja värikkäistä taloistaan. Nämä kuvat eivät ole niistä todella kauniista, pitsikoristeisista taloista, joita näin auton ikkunasta. Kaupungin läpi kulkevalla joella meni etelävaltioille tyypillinen siipiratasaiva. Laiva oli muuten tyhjä, mutta sen kannella yksi tai useampi joulupukki huiskutteli kättään, ja olivatkohan ne loput sitten ehkä joulutonttuja. Laivasta soitettiin isolla äänellä joululauluja, mikä tuntui vähän hassulta. Silmiinpistävää Savannahissa oli ihmisten ystävällisyys. Se ylitti kaiken sen, mitä olen tähän mennnessä Yhdysvalloissa kokenut. Esimerkiksi kun ulkoilutin ystäväperheen pientä tytärtä rattailla, kaikki lähikaduilla vastaan tulleet tervehtivät minua ja moni juttelikin vähän aikaa. Etelävaltiot ovat myös kuuluisia hyvästä ruoasta. Se oli kyllä erinomaisen hyvää. Ei siis todellakaan mitään tyypillistä pitsaa ja hampurilaisia.

Savannahin jokisuisto on suomaista aluetta. Ajoimme sen läpi noin puolen tunnin matkan kaupungin keskustasta meren rantaan. Suoalueen keskellä luikerteli isoja ja pieniä jokihaaroja. Jokien rannoilla oli paljon kalastusaluksia mm. katkarapujen pyydystämiseen. Näin minulle tuntemattomia isoja lintuja kävelemällä suolla. Tien varrella oli liikennemerkki, jossa varoitettiin, että muutamien seuraavien mailien kohdalla on kilpikonnien tienylityspaikka. Fiksuja kilpikonnia, kun osaavat käyttää suojatietä…hmm. Rannalla oli pitkä laituri, jolta haiden kalastaminen oli kiellettyä. Kalastajia kyllä oli, mutta ei niillä välineillä haita olisi voinutkaan kalastaa. Savannah on hurrikaanialuetta. Rannalla oli nähtävillä pylväs, josta voi katsoa, mihin asti merenpinta nousee minkäkin kategorian hurrikaanin aikaan. Veden lämpötila oli noin 17 astetta. Vaikka keli oli muuten kuin Suomen kesäsää, nuorten poikien surffausharjoitukset noin kylmässä vedessä ilman märkäpukua näyttivät aika viileältä touhulta.

IMG_20171124_195645566[1]Kiitospäivän jälkeinen vapaapäivä, Black Friday on Yhdysvalloissa todella shoppailun juhlaa, kuten se alkaa olla Suomessakin. Monet kaupat ja kauppakeskukset ovat auki koko yön. Suurimmat prosenttialennukset ovat aamuyöllä ja ne pienevät päivän mittaan. Kaupat olivat auki myöhään myös perjantai-iltana. Osa kaupoista oli aika sotkuisia lähes vuorokauden kestäneen shoppailutohinan jälkeen.

Tulomatkalla lentokoneessa Savannahista DC:hen onnistuin kuvaamaan Georgetownin yliopiston alueen, vaikka ilta jo vähän pimeni. Toisessa kuvassa on DC:n The Mall. The Mallin  molemmissa päissä, keskellä ja ympärillä ovat kaikki DC:n tärkeimmät rakennukset,  nähtävyydet ja museot. Kuten kuvista näkyy, puuston pääväri on jo ruskehtava. Osa siitä on tummanpunervatavaa  ja tummankeltaista ruskaa, osa on jo ilman lehtiä olevia puita. Oli taas kotoisaa tulla DC:hen. Seuraava matkakohteeni onkin sitten Seattle Tyynenmeren rannalla.

Oppisopimuskoulutus Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa vietetiin kansallista oppisopimusviikkoa marraskuun puolessa välissä. Viikon aikana järjestettiin yli 1 000 erilaista tapahtumaa 50 osavaltiossa. Tapahtumien määrä kasvoi 30 % vuoteen 2016 verrattuna. Oppisopimusviikko  Molemmat puolueet, sekä demokraatit että republikaanit ovat tukeneet oppisopimuskoulutuksen lisäämistä. Määrä onkin kasvanut, joskin aika maltillisesti. Esim. vuonna 2013 rekisteröitiin noin 375 000 oppisopimusta ja vuonna 2016 vastaava luku oli noin 505 000. Oppisopimuskoulutus on ollut esillä lähes kaikissa asiantuntijakeskusteluissa, joita olen täällä syksyn aikana käynyt.

Osallistuin oppisopimusviikolla ajatuspaja New Americassa pidettyyn paneelikeskusteluun oppisopimuskoulutuksen kehittämisestä teknisillä aloilla. Sitä aikaisemmin olin tavannut ja keskustellut New American Mike Prebilin (Program Accociate, Center on Education and Skills) kanssa  oppisopimuskoulutuksen tilanteesta Yhdysvalloissa.  img_20171115_083126787.jpgMonen muun tahon tavoin myös New America yrittää vaikuttaa siihen, että oppisopimuskoulutuksesta tulisi nykyistä toimivampi ja yleisempi Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä oppisopimuskoulutusta toteutetaan eniten lähinnä Bachelor-tutkinnon tasoista osaamista vaativiin työtehtäviin. Sitä pitäisi Mike Prebelin mukaan kuitenkin lisätä myös monilla perinteisillä suorittavan työ aloilla, esim. lvi-, rakennus- ja puualalla. Kaikkien  väestöryhmien pitäisi voida osallistua oppisopimuskoulutukseen. Tähän mennessä suurin osallistujaryhmä ovat olleet valkoiset miehet (tätä termiä täällä käytetään). Community collegeiden rooli oppisopimuskoulutusten fasilitoijana on tärkeä jo nyt, mutta sitä pitäisi vahvistaa entisestään. Oppisopimuskoulutusten kesto on täällä aika tavallisesti 4-5 vuotta. Tarvittaisiin myös lyhempiä oppisopimuksia, jotta siitä tulisi kiinnostavampi koulutusmuoto. Mike Prebelin mukaan haasteita on siis paljon. Häntä kiinnostivat kovasti suomalaiseen oppisopimusjärjestelmään liittyvät asiat, mm. oppisopimusten rahoitus, työnantajan rooli prosessissa sekä suoritettavat tutkinnot.

New American toteuttamassa paneelikeskustelussa ja sitä seuranneessa yleisökeskustelussa toistuivat samat teemat, joihin olen törmännyt oikeastaan pitkin koko syksyä.  IMG_20171115_092509452[1] Oppisopimus nähdään tärkeänä ja kannatettavana koulutusmuotona, mutta monista eri syistä sitä on Yhdysvalloissa aivan liian vähän. Kaikki panelistit halusivat oppisopimuskoulutusta laajennettavan. 3-5 vuotta sitten oppisopimuskoulutuksesta ei puhuttu niin paljon kuin siitä nyt puhutaan oikeastaan kaikkialla. Asia on nyt niin sanotusti pinnalla.

Työmarkkinoilla on ilmeisiä kohtaanto-ongelmia. Niiden arvioidaan lisääntyvän edelleen. Kaksi alaa mainitaan aina tässä yhteydessä erityisen haasteellisina. Ne ovat kyberturvallisuus (joka on täällä ymmärtääkseni laajempi käsite kuin mitä siitä sanasta ihan ensimmäisenä meillä Suomessa tulee mieleen) ja terveydenhoitoala. Jatkuvasti kuulen sitä toivetta, että näiden alojen kohtaanto-ongelmat pitäisi ratkaista nykyistä paljon suuremmassa määrin oppisopimuskoulutuksen avulla.

Yhdysvallat on tiettävästi ainoa maa maailmassa, jossa työnantajaa ei tueta oppisopimuksen palkkakustannuksissa. Kukaan panelisteista eikä yleisöstä tuntunut uskovan, että tähän tulisi muutosta niin, että liittovaltiotasolla tähän osoitettaisiin määrärahoja. Osavaltiotasolla voi jossain jotain tapahtuakin tai ainakin niillä on monia ratkaisujen avaimia oppisopimusten lisäämiseen. Paneelikeskustelussa tuli jälleen kerran vastaan ongelma tutkintojen ja sertifikaattien kirjavuudesta. Nuoret eivät aina tiedä, mitä työtä he voivat koulutuksellaan tai eri sertifikaateilla hakea. Työnantajat ovat välillä ihmeissään kaikkien tuhansien erilaisten tutkintojen ja ertifikaattien viidakossa.

Panelistit ja yleisö pohtivat sitä, miten saada oppisopimuskoulutuksiin liittyvä ekosysteemi toimimaan. Miten oppisopimuskoulutuksesta saataisiin Yhdysvalloissa ”mainstream”? Olennaisina toimijatahoina nähtiin mm. paikalliset työvoimaviranomaiset, kauppakamarit ja erilaiset yrittäjiä yhteen kokoavat järjestöt ja neuvottelukunnat. On kutsuttava yrityksiä koolle ja kerrottava niille oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista. Tällä hetkellä oppisopimuskoulutuksesta kiinnostuneet yritykset ja opiskelijakandidaatit eivät löydä toisiaan. Tietoa ei ole riittävästi saatavilla. Paneliin osallistuneet keskustelijat uskoivat, että nyt Yhdysvalloissa ollaan ison muutoksen edessä. Jatkossa oppisopimuskoulutuksella on nykyistä paljon suurempi rooli erityisesti teknisten alojen kohtaanto-ongelmien ratkaisemisessa. Muutakaan tai parempaakaan vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä. Siksi luotetaan, että ratkaisu on nimenomaan oppisopimuskoulutus.

Luultavaa on, että yksittäiset yritykset joutuvat pakon edessä sankoin joukoin turvautumaan oppisopimuskoulutukseen saadakseen heille sopivaa työvoimaa. Tällaisia yrityksiä voi löytyä esim. maaseudulta, jossa nuorta työvoimaa ei ole kovin paljon tarjolla eikä yritys halua vaihtaa paikkakuntaa. Tai aloilla, joissa tarve osaavasta työvoimasta muuttuu liian vaikeaksi muutoin ratkaistavaksi. Nuoret kiinnostuisivat oppisopimuskoulutuksesta, jos tarjolla olisi nykyistä lyhyempiä koulutuksia. 4-5 vuotta on monille aloille liian pitkä aika. Oppisopimuksen ekosysteemin rakentaminen liittovaltiotasolle taitaa jäädä haaveeksi vielä pitkäksi aikaa.

Thanksgiving Day on iso juhla Yhdysvalloissa. Ja kiitospäivää seuraava perjantai on melkoinen shoppailupäivä, Black Friday. Kaikki matkustavat juhlapäivän aikoihin sukulaistensa luokse, jos se vain on mahdollista. Niinpä kiitospäivän jälkeinen sunnuntai on tämän maan kaikkein vilkkain matkustuspäivä. Monenlaisia etukäteisjuhlimisiakin on. Mark, minun advisorini Georgetownin yliopistolta, kutsui kotiinsa ison vierasjoukon syömään kalkkunaa, kurpitsapiirakkaa ja muita Thanksgiving-ruokia.

Markin luona oli koolla kansainvälinen porukka, joista monilla on joku kytkös Georgetownin yliopistoon. Ihmisten taustat olivat eri maista, mm. Intiasta, Brasiliasta ja Turkista. Tällaiset kokoontumiset ovat todella mukavia: hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia keskusteluja eri kulttuureista olevien ihmisten kanssa. Suomen koulutusjärjestelmä on aina se kestoaihe, josta ihmiset kyselevät minulta. Toinen kiinnostava asia ovat – yllätys yllätys – revontulet. Moni haaveilee, että näkisi kerran elämässään revontulet. Suomen kylmästä ilmastosta tietysti tiedetään. Yöttömästä yöstä ei yleensä tiedä kukaan, joka ei ole joskus käynyt Pohjoismaissa. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että suomalaisesta äitiyspakkauksestakin olen joutunut kertomaan useita kertoja syksyn mittaan. Vauvojen nukuttaminen pahvilaatikossa naurattaa ja vähän kauhistuttaakin amerikkalaisia.

Kiitos muuten kaikista niistä mukavista palautteista, joita olen saanut tähän blogiini syksyn aikana! Niitä on tullut eri tavoilla, mm. suoraan blogiin (en julkaise niitä), Whatsapp-viesteinä ja sähköposteina. Kannustava palaute auttaa jatkamaan blogin kirjoittamista. Totta kai tämä vie aikaa, mutta samalla se vähän auttaa minua jäsentämään ajatuksiani ja täällä oppimiani asioita. Blogini ei ole läheskään kaiken kattava, eikä niin ollut tarkoituskaan. On niin paljon asioita, joista haluaisin tai voisin kirjoittaa, mutta sitten tästä tulisi romaani eikä blogi. Ja kyllä. Minä viihdyn edelleen täällä loistavasti. Kolme kuukautta on sittenkin ihan liian lyhyt aika olla Fulbright-stipendiaattina. Suomeen paluuta en vielä aktiivisesti ajattele. Minä vain nautin jokaisesta päivästä, matkoistani ja jokaisesta uudesta kohtaamisesta eri ihmisten kanssa.

 

 

 

Haave elinikäisestä oppimisesta/ohjauksesta ja joukkueurheilun huumaa

Vierailin jälleen Alexandrian kaupungissa. AlexandriaTällä kertaa olin American Counceling Associationissa tapaamassa David Kaplania (Chief Professional Officer).  Olen ollut hänen kanssaan  sähköpostiyhteydessä ensimmäisen kerran jo Suomessa ollessani. Nyt saimme useiden yritysten jälkeen järjestettyä tapaamisen. Nämä järjestötason keskustelut ovat tärkeitä kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Kun puhuu vaikkapa yksittäisen uraohjaajan kanssa, asiat voivat värittyä liiaksi hänen subjektiivisten kokemustensa kautta. Järjestöissä asiat toivon mukaan nähdään laajemmin ja objektiivisemmin. Mutta kumpiakin näkökulmia on silti tärkeä kuulla.

American_Counseling_Association_logo David Kaplan kertoi, että ohjausalan järjestönä he ajattelevat uranhallintataitojen kehittämistä ikään kuin jakamalla asiat kahteen kategoriaan. On uraohjaus, jossa hahmotellaan henkilön toiveita, minäkäsitystä, olemassa olevia kykyjä ja taitoja jne. Toiseen kategoriaan kuuluvat työllistymiseen ohjaaminen eli mitkä ovat ne taidot, joita henkilö tarvitsee työllistyäkseen ja miten niitä taitoja voisi kehittää. Career Management Skills ei sanana hänen mukaansa ole täällä käytössä, mutta termin sisältö on helposti ymmärrettävissä.

Keskustelimme David Kaplanin kanssa elinikäisestä oppimisesta ja elinikäisestä ohjauksesta. Hänen mukaansa he voivat Yhdysvalloissa vain haaveilla elinikäisen oppimisen ja elinikäisen ohjauksen palvelujärjestelmistä ja strategioista. Niitä kuitenkin tarvittaisiin, koska työmarkkinat muuttuvat ennennäkemättömällä vauhdilla. Voi siis sanoa, että täällä elää haave elinikäisestä oppimisesta ja elinikäisestä ohjauksesta. David Kaplan ei kuitenkin usko, että sellaisia tulisi olemaan hänen elinaikanaan. Haave tuntuu siis kaukaiselta tai jopa mahdottomalta. Ohjausalan ammattilaiset kyllä keskenään keskustelevat siitä ongelmasta, että julkisia uudelleen kouluttautumisen ja siihen liityvän urohjauksen palvelurakenteita ei ole olemassa.

Yhdysvalloissa ajatellaan, että koulutus on yksittäisen ihmisen oma asia. Julkinen sektori ei tue sitä paitsi pakollisen koulutuksen ja ensimmäisen tutkinnon osalta (mm. yliopistojen rahoituksen kautta). Aikuisille ei juurikaan ole opinto-ohjausta saatavilla, ellei sitten itse halua maksaa siitä. Uraohjausta tarjoavia yrityksiä kyllä löytyy. Lisäksi netissä on tietoa, jos sitä osaa hakea ja osaa edetä ilman henkilökohtaista ohjausta. David Kaplanin mukaan kyse on isoista kulttuurillisista ja arvostuksiin liittyvistä asioista. Koulutusta ei arvosteta Yhdysvalloissa samalla tavalla kuin Euroopassa ja monessa muussa maassa. Yksi haaste on ihmisten haluttomuus muuttaa työn perässä. Se liittyy osaltaan myös koulutushaluttomuuteen. Mitä vähemmän koulutusta, sen vähemmän muuttohalukkuutta. Korkeasti koulutettujen on usein pakko muuttaa hyvän työpaikan vuoksi, koska heillä on opintolainoja maksettavanaan. Nuoret ja korkeasti koulutetut ovat siis se ryhmä, jotka muuttavat eniten työn perässä toiselle paikkakunnalle ja usein jopa toiseen osavaltioon.

Yksi keskustelumme aiheista David Kaplanin kanssa oli työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi. Olen kuullut ennakoinnista osin ristiriitaisia näkemyksiä, kun asia on ollut esillä eri henkilöiden kanssa. David Kaplanin mukaan Department of Labor tekee periaatteessa ihan hyvääkin ennakointityötä. Mutta ennakointi on vaikeaa, kun tapahtuu jotain täysin yllättävää. Hän käytti esimerkkinä Uberia, jonka tulo mullisti täysin taksialan eikä kukaan osannut ennakoida sen vaikutusten suuruutta. Muutkin työn tekemisen uudet muodot tulevat tuomaan työmarkkinoille sellaisia isoja muutoksia, joita ei välttämättä vielä nähdä. Näin ollen niihin ei osata varautua koulutustarjonnassa.

NHL-jääkiekkoa ja yliopistojoukkueen koripalloa eli nyt vähän urheilu-uutisia. Kävin katsomassa Washington Capitolsien ja Edmonton Oilersien välisen jääkiekko-ottelun One Capitol Areenalla. En ole mikään jääkiekkofani, mutta pitihän se kerran käydä katsomassa aito NHL-peli, kun se oli muutaman kilometrin päässä tarjolla. Vaikka Capitolsien pelaajaesittelyjen aikaan huuto ja meteli oli suurta, itse pelin aikaan kannustus oli minusta yllättävän vaisua. Odotin vähän riehakkaampaa menoa. Oikeastaan vasta kun kentällä tapeltiin, desipelit nousivat todella korkealle. Minä taisin olla Edmonton Oilersin kannattaja ihan vain siitä syystä, että Jesse Puljujärvi oli päässyt nousemaan farmiliigasta NHL-joukkueeseen. Lähinnä tuli siis seurattua hänen otteitaan kentällä.

Kävin Kirgisiasta kotoisin olevan Fulbright-stipendiaatin kanssa katsomassa Georgetownin yliopistojoukkueen, Georgetown Hoyasin ja Mount St. Mary’sin välisen koripallo-ottelun samaisella One Capitol Arenalla. IMG_20171115_185756171_BURST000_COVER_TOP  Hoyas voitti selvin numeroin. Katsojia ei ollut NHL-matsiin verrattuna paljon, mutta tunnelma oli selvästi parempi. Siitä pitivät huolen mm. Georgetownin joukkueen iso ja äänekäs kannustusjoukko, yliopiston soittokunta ja cheerleederit. Joten minimaalisella kokemuksellani suosittelisin ummikolle yliopistotason koripallomatsia NHL-ottelun sijaan, jos haluaa DC:ssä kokea oman joukkueen kannattajien luomaa intensiivistä tunnelmaa. Heiluimme toisen stipendiaatin kanssa kannustushuutojen tahdissa ja kokeilimme, pääsemmeko isolle screenille heilumaan – ja päästiinhän me.

Paikallinen byrokratia on taas hieman koetellut kärsivällisyyttäni. Kävin 3-4 viikkoa sitten sosiaalitoimistossa anomassa sosiaaliturvatunnusta (ja – korttia), koska tarvitsen sitä veroilmoituksen teossa ensi vuoden puolella. SosiaalitoimistoKortti ei tullut luvatussa 2 viikossa. Yritin ensin hoitaa asiaa puhelimitse eli ”keskustelin” pitkään robotin kanssa. Lopulta pääsin kuin pääsinkin puhumaan virkailijan kanssa. Hän ei löytänyt tietojani järjestelmästä, vaikka olin itse ollut vieressä katsomassa, kun ne sinne aikanaan syötettiin. Ei kun uudelleen toimistoon paikan päälle. Edessä oli sama parin tunnin jonotus ja kaikkien dokumenttien tarkistus. Näin siitä huolimatta, että heti totesivat, että minulla olevien dokumenttien mukaan asia on täysin kunnossa, tietoni ovat tietokoneella ja kortin olisi pitänyt tulla. Turhauttavaa tehdä kaikki taas uudelleen – ja lisäksi hyvin hitaalla tempolla. Asiat tapahtuvat täällä välillä vähän kuin hidastetussa filmissä tai Speden vanhassa rautakauppasketsissä. Nyt pidän peukkuja, että saan kahden viikon kuluttua hakea kortin paikan päältä sosiaalitoimistosta. En enää luota siihen, että posti saisi sen tuotua minulle perille. Hieman mietityttää, mihin minun korttini on postin matkalla hävinnyt  vai lähtikö se koskaan liikkeelle. Ja jos se on hävinnyt, voiko joku käyttää sitä väärin? Mutta jos ja kun byrokratia on tähän mennessä ollut suurin haasteeni, olen mielestäni selvinnyt aika vähällä.

Syksy on ollut poikkeuksellisen kuiva. Sen vuoksi ruska ei tänä vuonna ole ollut paras mahdollinen. Siispä ihailen niitä värikkäitä puita, joita satun näkemään. Tässä kaksi väriä vaihtavaa puuta Alexandriasta ja yksi pian lehtensä tiputtava puu kotikadultani. Pensaat ovat vielä vihreinä ja kukkivia kukkia näkee paljon. Useimpina päivinä sää on kuin Suomen syyskuu parhaimmillaan: aurinkoista, kuulasta ja vielä melko lämmintä.

 

Losin kautta Hudson-joen laaksoon

Matkustaminen on kieltämättä mukavaa. Kävin Los Angelesissa ja matkustin sieltä New Yorkiin toisen kerran tämän syksyn aikana. Alunperin Los Angelesissa piti olla myös työtapaaminen, mutta se peruuntui. Lennot oli joka tapauksessa ostettuna, joten ei kun kesävaatteet taas esille ja matkaan. Kävin Los Angelesissa mm. Universal Studioilla ja Hollywood Bulevardilla, vaikka olen käynyt niissä aikaisemminkin. Los Angelesin downtown puolestaan on aika tylsä paikka verrattuna moneen muuhun kaupunkiin. Santa Monican rannalla ja sen kuuluisalla pitkällä laiturilla aika kului mukavasti, vaikka uiminen jäikin väliin. Veden lämpötila lienee noin 15 astetta ja veden likaisuudesta varoiteltiin.

New Yorkista käsin vierailin Hudson-joen laaksossa sijaitsevassa pienessä Newburghin kaupungissa ja sen Free Academyssä. On mukavaa vaihtelua käydä isojen kaupunkien lisäksi pienillä paikkakunnilla. Matkustin junalla New Yorkista Newburghiin vajaat 1,5 tuntia, pitkin ruskan väreissä hehkuvaa Hudson-joen rantamaisemaa. Paluumatkalla oli jo hämärää, joten syksyn värejä en onnistunut taltioimaan kuvaan, mutta maisemien vaihtelevuus näkyy. IMG_20171109_151835990Hudson-joki oli aikanaan tärkeä teollisuustuotteiden kuljetusreitti New Yorkiin. Myöhemmin teollisuustuotantoa on siirtynyt pois jokivarren kaupungeista ja kylistä. Tästä syystä mm. Newburghissa osa asukkaista elää periytyvässä huono-osaisuudessa ja köyhyydessä. Hudson-joki ja sen laakson alueet ovat nykyään tärkeitä virkistysalueita. Siitä kertovat lukuisat huvivenesatamat pitkin joen rantaa. Laaksoa ympäröivillä kukkuloilla on paljon vaellusreittejä, ja myös pieniä järviä löytyy.

Tutustuin Newburgh Free Academyssä opinto-ohjaukseen, työelämätaitojen kehittämiseen sekä oppilaille tarjottavaan monialaiseen tukeen. Osalla Free Academyn oppilaista on monenlaisia haasteita elämässään. On mm. traumataustaa, oppimisvaikeuksia, päihdeongelmia, englanti ei ole oma äidinkieli, toinen vanhemmista on vankilassa, on asunnottomuutta tai kotona ei lainkaan kannusteta opiskeluun.

Koulussa työskentelee opettajien ja opinto-ohjaajien lisäksi sosiaalityöntekijöitä, terveysalan ammattilaisia ja koulupsykologeja. Keskustelin opinto-ohjaaja  Christine Harroldin ja psykologi Robin Mojican kanssa. img_20171109_120308071.jpg He kertoivat opinto-ohjauksesta ja opiskelijoille annettavasta tuesta. Tavoitteena on, että kaikki saisivat suoritettua high schoolin loppuun. Kaikista tukitoimista huolimatta keskeyttämisprosentti on kuitenkin melko korkea. Koulussa tehdään vahvaa moniammatillista yhteistyötä. Tarvittaessa mennään oppilaan kotiin tai oppitunteja siirretään, jotta oppilas osallistuisi niihin. Jos oppilas on kaksi päivää pois koulusta, kotiin soitetaan. Oppilaista yritetään kasvattaa ”työllistyviä” ja heille opetetaan työelämätaitoja. Heille myös kerrotaan työttömyyden uhkasta, jos he eivät jaksa tai viitsi opiskella. Motivoiminen on kuitenkin vaikeaa, koska osa oppilaista näkee, että heidän omat vanhempansa pystyvät selviytymään sosiaaliavustusten varassa. Kaikki perheet eivät välttämättä näe koulutuksella olevan juuri mitään arvoa. Oppilas voi olla koulun kirjoilla aina 21-vuotiaaksi asti, ja hänen tutkintonsa yritetään sitkeästi saada valmiiksi. Käytännössä monia tämän ikäisiä ei siellä kuitenkaan ole. Nuori aikuinen kokee noloksi olla koulussa monta vuotta nuorempien joukossa. Kuten tälläkin kertaa, keskustelu menee aina jossain vaiheessa amerikkalaisen koulutusjärjestelmän standardisoituihin testeihin, oppilaiden saavuttamiin pistemääriin ym. tähän aihealueeseen liittyvään. Jään näiden tapaamisten jälkeen aina miettimään, kuinka valtavan paljon työaikaa opinto-ohjaajilta meneekään näiden testien ympärillä, ja miten se kaikki aika on pois varsinaiselta ohjaukselta.

Opettaja Christine McCartney tunnilla oppilaat opiskelivat työpaikkahaastatteluun valmistautumista. Jo tätä aikaisemmin oli ollut harjoituksen ykkösvaihe, jossa neljän oppilaan ryhmänä esiteltiin muutamia työelämässä vaadittavia taitoja omien kokemusten pohjalta. Nyt tehtiin sama parityöskentelynä.  IMG_20171109_130947899Tällä kertaa aiheina olivat motivaatio ja kommunikaatio. Oppilaiden piti kertoa, mitä nämä työelämätaidot tarkoittavat ja miten ne ovat tulleet esille hänen omassa elämässään, esim. koulussa, harrastuksissa, vapaaehtoistyössä tms. Muut oppilaat ja opettajat antoivat palautetta mm. äänenkäytöstä, kehonkielestä ja asiasisällöstä. Seuraava vaihe on tulossa myöhemmin, ja silloin oppilas esiintyy yksin. Osaa oppilaista jännitti kovasti. He ovat valmistautumassa ensi kesän työharjoittelujaksolle. Näillä esiintymisharjoituksilla heitä valmennetaan tuleviin työpaikkahaastatteluihin. En osaa sanoa, toteutetaanko vastaavia harjoituksia missään oppilaitoksessa – tai vaikkapa Ohjaamossa – Suomessa. Mutta kannattaisi kokeilla. Jos ulospäin sosiaalisilta ja rohkeilta vaikuttavat amerikkalaiset nuoret jännittävät tällaisissa harjoituksissa ja varsinaisissa työpaikkahaastatteluissa, kuinka yleistä se mahtaakaan olla suomalaisten nuorten keskuudessa? Työpaikkahaastatteluosaaminen on omasta mielestäni yksi ”Career Management Skill”, vaikka ei se CMS:n määritelmään toki virallisesti kuulu.

IMG_20171109_124518364 Olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon koulujen seinillä on kannustavia julisteita tai muuta materiaalia, joissa viestitään oman asenteeen tärkeydestä, toisten auttamisesta, hyvistä käytöstavoista, motivaatiosta jne. Myös Newbough Free Academyn seiniltä niitä löytyi. Tuskin siitä haittaakaan on, että nämä tärkeät asiat ovat joka päivä oppilaiden nähtävissä.

New York alkaa tulla todella tutuksi. En enää tarvitse karttaa (eli Here-sovellusta kännykässä) jatkuvasti. New Yorkissa käyntini aikana siellä sattui olemaan pari päivää poikkeuksellisen kylmää, jopa 20 F astetta tavanomaista kylmempää. Kova tuuli lisäsi kylmyyden tunnetta. Oli ostettava lämpimämpää vaatetta, että tarkenin mm. Top of the Rockin näkoalatasanteella koleana iltana navakassa tuulessa. Suomen säätilat tulivat mieleen. Onneksi ne unohtuivat pian… New York on korkealta katsottuna upea sekä päivällä että illalla.

 

 

 

 

Uraohjausta Georgetownin yliopistolla

Halloween oli ja meni. IMG_20171031_125213937_HDR[1]Minä vietin iltaa noin 15 vuotta sitten Suomessa Fulbrightina olleen Sarah Stollin (kemian tutkija ja opettaja Georgetownissa) perheen kanssa pitsaa syöden. Yliopistokin juhlisti Halloweenia laittamalla kurpitsoja päärakennuksen portaille. Harmi, kun en pyöräillessäni ehtinyt ottamaan valokuvia.Jo päivällä näin aikuisia naamiaisasuissa kävelemässä kaupungilla. Olisin halunnut kuvan erityisesti yhdestä miehestä, joka käveli kadulla keskellä päivää, ihan muina miehinä, kurpitsaksi pukeutuneena. Oli se sen verran huvittavan näköistä, että hyvä, ettei liikenneturvallisuus sentään vaarantunut.

Georgetownin yliopistolla on oma uraohjausyksikkönsä, Cawley Career Education Center. Center tarjoaa nimenomaan uraohjausta opiskelijoille. Opinto-ohjaustakin annetaan jonkin verran, mutta se on enemmän tiedekuntien ja koulutusyksiköiden vastuulla. Centerillä on selkeät uraohjausmateriaalinsa eri opintojen vaiheissa oleville opiskelijoille. Opintojen alkuvaiheessa lähdetään liikkeelle mm. omien vahvuuksien ja intressien tunnistamisesta ja siitä, miksi valitsin juuri tämän pääaineen. Opintojen edetessä aiheina ovat esim. verkostoituminen, CV:n tekeminen, työpaikkoihin ja työnantajiin tutustuminen, työharjoittelupaikkojen etsiminen, työpaikkahaastatteluun ja palkkaneuvotteluun valmistautuminen. Centerillä on hyvin monenlaisia tapoja toteuttaa uraohjausta. Yksi monista ovat workshopit, joihin pyrin osallistumaan, jos ne sattuvat osumaan aikatauluihini.

Keskustelin Jodi Schneidermanin kanssa (Manager of Career Programs & Operations) Cawley Career Education Centerin toiminnasta ja ohjauksen toteuttamisesta. Jodi tunnisti käsitteen Career Management Skills sisällön ja mitä kaikkea se voi pitää sisällään. Monien samojen taitojen vahvistumista tuetaan Georgetownin yliopistossa. He tosin puhuvat ”muuttumisen taidoista” eli kyvystä muuttua ja muuttaa omia taitojaan ja tietojaan uran eri vaiheissa. Decision making skills ovat taitoja, jotka katsotaan tärkeiksi pääaineesta riippumatta. Jodin mukaan Yhdysvalloissa tunnistetaan, että nykynuorten tulee työuransa aikana vaihtaa ammattia tai alaa useita kertoja. On eri asia, tekevätkö poliitikot tälle asialle mitään, että olisi esim. taloudellisesti mahdollista opiskella uusi tutkinto työuran myöhemmässä vaiheessa. Mutta opiskelijoiden uranhallintataitoja yritetään joka tapauksessa vahvistaa Georgetownin yliopistossa. Koska kyse on nimenomaan arvostetusta Georgetownin yliopistosta, valmistuvat nuoret eivät oikeastaan ole huolissaan työllisyydestään. Yliopiston maine auttaa heitä saamaan haluamiaan työpaikkoja.

Cawley Career Education Centerin haasteena on ohjausresurssien riittämättömyys. IMG_20171011_125404328_BURST001[1]Ohjaajat yrittävät kytkeä eri aineiden opettajia tukemaan opiskeloiden uraohjausta. Tehtävä ei kuulemma ole helppo. Osa opettajista ymmärtää asian tärkeyden, osa haluaa olla vain oman aineensa opettaja eikä uraohjaaja.

Kun nuori maksaa jopa 60 000 dollaria vuodessa opiskelustaan Georgetownin yliopistossa, hän saattaa tulla pyytämään Centeriltä yksityistä ohjauspalvelua rahansa vastineeksi. Tähän eivät resurssit kuitenkaan riitä. Huomasin yliopiston ilmoitustaululta, että yksityiset palveluntuottajat tarjoavat Georgetownin yliopiston opiskelijoille maksullista uraohjausta ja mm. apua CV:n tekemiseen.

Jälleen museoasiaa. Lomamatkoilla ei ehdi käyttää näin paljon aikaa museoihin, mutta nyt siihen on mahdollisuus. Amerikan historian museo on valtava, kuten näköjään useimmat museot täällä. Katsomista olisi koko päiväksi tai jopa kahdeksi. Vaikuttavia osastoja olivat mm. Yhdysvaltojen presidenttien puolisoista kertova osasto sekä kulkuneuvoihin ja matkustamiseen liittyvä osasto. Lasten osasto oli jälleen toteutettu niin taitavasti, että lapset todella viihtyivät siellä.

Turisteja riittää joka päivälle Washington DC:n keskeisimmillä nähtävyyksillä. Suurin osa suosituimmistä kohteista on The National Mallin ympärillä. Mikäs siinä on turistien ollessa, kun jälleen ollaan oltu hellelukemien tuntumassa. Tuo vesiallas lienee tuttu Forrest Gump- elokuvan ystäville. Oikeasti allas on todella pitkä. Kuva ei vain kerro sen todellista kokoa.