Haave elinikäisestä oppimisesta/ohjauksesta ja joukkueurheilun huumaa

Vierailin jälleen Alexandrian kaupungissa. Tällä kertaa olin American Counceling Associationissa tapaamassa David Kaplania (Chief Professional Officer).  Olen ollut hänen kanssaan  sähköpostiyhteydessä ensimmäisen kerran jo Suomessa ollessani. Nyt saimme useiden yritysten jälkeen järjestettyä tapaamisen. Nämä järjestötason keskustelut ovat tärkeitä kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Kun puhuu vaikkapa yksittäisen uraohjaajan kanssa, asiat voivat värittyä liiaksi hänen subjektiivisten kokemustensa kautta. Järjestöissä asiat toivon mukaan nähdään laajemmin ja objektiivisemmin. Mutta kumpiakin näkökulmia on silti tärkeä kuulla.

David Kaplan kertoi, että ohjausalan järjestönä he ajattelevat uranhallintataitojen kehittämistä ikään kuin jakamalla asiat kahteen kategoriaan. On uraohjaus, jossa hahmotellaan henkilön toiveita, minäkäsitystä, olemassa olevia kykyjä ja taitoja jne. Toiseen kategoriaan kuuluvat työllistymiseen ohjaaminen eli mitkä ovat ne taidot, joita henkilö tarvitsee työllistyäkseen ja miten niitä taitoja voisi kehittää. Career Management Skills ei sanana hänen mukaansa ole täällä käytössä, mutta termin sisältö on helposti ymmärrettävissä.

Keskustelimme David Kaplanin kanssa elinikäisestä oppimisesta ja elinikäisestä ohjauksesta. Hänen mukaansa he voivat Yhdysvalloissa vain haaveilla elinikäisen oppimisen ja elinikäisen ohjauksen palvelujärjestelmistä ja strategioista. Niitä kuitenkin tarvittaisiin, koska työmarkkinat muuttuvat ennennäkemättömällä vauhdilla. Voi siis sanoa, että täällä elää haave elinikäisestä oppimisesta ja elinikäisestä ohjauksesta. David Kaplan ei kuitenkin usko, että sellaisia tulisi olemaan hänen elinaikanaan. Haave tuntuu siis kaukaiselta tai jopa mahdottomalta. Ohjausalan ammattilaiset kyllä keskenään keskustelevat siitä ongelmasta, että julkisia uudelleen kouluttautumisen ja siihen liityvän urohjauksen palvelurakenteita ei ole olemassa.

Yhdysvalloissa ajatellaan, että koulutus on yksittäisen ihmisen oma asia. Julkinen sektori ei tue sitä paitsi pakollisen koulutuksen ja ensimmäisen tutkinnon osalta (mm. yliopistojen rahoituksen kautta). Aikuisille ei juurikaan ole opinto-ohjausta saatavilla, ellei sitten itse halua maksaa siitä. Uraohjausta tarjoavia yrityksiä kyllä löytyy. Lisäksi netissä on tietoa, jos sitä osaa hakea ja osaa edetä ilman henkilökohtaista ohjausta. David Kaplanin mukaan kyse on isoista kulttuurillisista ja arvostuksiin liittyvistä asioista. Koulutusta ei arvosteta Yhdysvalloissa samalla tavalla kuin Euroopassa ja monessa muussa maassa. Yksi haaste on ihmisten haluttomuus muuttaa työn perässä. Se liittyy osaltaan myös koulutushaluttomuuteen. Mitä vähemmän koulutusta, sen vähemmän muuttohalukkuutta. Korkeasti koulutettujen on usein pakko muuttaa hyvän työpaikan vuoksi, koska heillä on opintolainoja maksettavanaan. Nuoret ja korkeasti koulutetut ovat siis se ryhmä, jotka muuttavat eniten työn perässä toiselle paikkakunnalle ja usein jopa toiseen osavaltioon.

Yksi keskustelumme aiheista David Kaplanin kanssa oli työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi. Olen kuullut ennakoinnista osin ristiriitaisia näkemyksiä, kun asia on ollut esillä eri henkilöiden kanssa. David Kaplanin mukaan Department of Labor tekee periaatteessa ihan hyvääkin ennakointityötä. Mutta ennakointi on vaikeaa, kun tapahtuu jotain täysin yllättävää. Hän käytti esimerkkinä Uberia, jonka tulo mullisti täysin taksialan eikä kukaan osannut ennakoida sen vaikutusten suuruutta. Muutkin työn tekemisen uudet muodot tulevat tuomaan työmarkkinoille sellaisia isoja muutoksia, joita ei välttämättä vielä nähdä. Näin ollen niihin ei osata varautua koulutustarjonnassa.

NHL-jääkiekkoa ja yliopistojoukkueen koripalloa eli nyt vähän urheilu-uutisia. Kävin katsomassa Washington Capitolsien ja Edmonton Oilersien välisen jääkiekko-ottelun One Capitol Areenalla. En ole mikään jääkiekkofani, mutta pitihän se kerran käydä katsomassa aito NHL-peli, kun se oli muutaman kilometrin päässä tarjolla. Vaikka Capitolsien pelaajaesittelyjen aikaan huuto ja meteli oli suurta, itse pelin aikaan kannustus oli minusta yllättävän vaisua. Odotin vähän riehakkaampaa menoa. Oikeastaan vasta kun kentällä tapeltiin, desipelit nousivat todella korkealle. Minä taisin olla Edmonton Oilersin kannattaja ihan vain siitä syystä, että Jesse Puljujärvi oli päässyt nousemaan farmiliigasta NHL-joukkueeseen. Lähinnä tuli siis seurattua hänen otteitaan kentällä.

Kävin Kirgisiasta kotoisin olevan Fulbright-stipendiaatin kanssa katsomassa Georgetownin yliopistojoukkueen, Georgetown Hoyasin ja Mount St. Mary’sin välisen koripallo-ottelun samaisella One Capitol Arenalla.   Hoyas voitti selvin numeroin. Katsojia ei ollut NHL-matsiin verrattuna paljon, mutta tunnelma oli selvästi parempi. Siitä pitivät huolen mm. Georgetownin joukkueen iso ja äänekäs kannustusjoukko, yliopiston soittokunta ja cheerleederit. Joten minimaalisella kokemuksellani suosittelisin ummikolle yliopistotason koripallomatsia NHL-ottelun sijaan, jos haluaa DC:ssä kokea oman joukkueen kannattajien luomaa intensiivistä tunnelmaa. Heiluimme toisen stipendiaatin kanssa kannustushuutojen tahdissa ja kokeilimme, pääsemmeko isolle screenille heilumaan – ja päästiinhän me.

Paikallinen byrokratia on taas hieman koetellut kärsivällisyyttäni. Kävin 3-4 viikkoa sitten sosiaalitoimistossa anomassa sosiaaliturvatunnusta (ja – korttia), koska tarvitsen sitä veroilmoituksen teossa ensi vuoden puolella. Kortti ei tullut luvatussa 2 viikossa. Yritin ensin hoitaa asiaa puhelimitse eli ”keskustelin” pitkään robotin kanssa. Lopulta pääsin kuin pääsinkin puhumaan virkailijan kanssa. Hän ei löytänyt tietojani järjestelmästä, vaikka olin itse ollut vieressä katsomassa, kun ne sinne aikanaan syötettiin. Ei kun uudelleen toimistoon paikan päälle. Edessä oli sama parin tunnin jonotus ja kaikkien dokumenttien tarkistus. Näin siitä huolimatta, että heti totesivat, että minulla olevien dokumenttien mukaan asia on täysin kunnossa, tietoni ovat tietokoneella ja kortin olisi pitänyt tulla. Turhauttavaa tehdä kaikki taas uudelleen – ja lisäksi hyvin hitaalla tempolla. Asiat tapahtuvat täällä välillä vähän kuin hidastetussa filmissä tai Speden vanhassa rautakauppasketsissä. Nyt pidän peukkuja, että saan kahden viikon kuluttua hakea kortin paikan päältä sosiaalitoimistosta. En enää luota siihen, että posti saisi sen tuotua minulle perille. Hieman mietityttää, mihin minun korttini on postin matkalla hävinnyt  vai lähtikö se koskaan liikkeelle. Ja jos se on hävinnyt, voiko joku käyttää sitä väärin? Mutta jos ja kun byrokratia on tähän mennessä ollut suurin haasteeni, olen mielestäni selvinnyt aika vähällä.

Syksy on ollut poikkeuksellisen kuiva. Sen vuoksi ruska ei tänä vuonna ole ollut paras mahdollinen. Siispä ihailen niitä värikkäitä puita, joita satun näkemään. Tässä kaksi väriä vaihtavaa puuta Alexandriasta ja yksi pian lehtensä tiputtava puu kotikadultani. Pensaat ovat vielä vihreinä ja kukkivia kukkia näkee paljon. Useimpina päivinä sää on kuin Suomen syyskuu parhaimmillaan: aurinkoista, kuulasta ja vielä melko lämmintä.

 

Advertisement