Oppisopimuskoulutus Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa vietetiin kansallista oppisopimusviikkoa marraskuun puolessa välissä. Viikon aikana järjestettiin yli 1 000 erilaista tapahtumaa 50 osavaltiossa. Tapahtumien määrä kasvoi 30 % vuoteen 2016 verrattuna.   Molemmat puolueet, sekä demokraatit että republikaanit ovat tukeneet oppisopimuskoulutuksen lisäämistä. Määrä onkin kasvanut, joskin aika maltillisesti. Esim. vuonna 2013 rekisteröitiin noin 375 000 oppisopimusta ja vuonna 2016 vastaava luku oli noin 505 000. Oppisopimuskoulutus on ollut esillä lähes kaikissa asiantuntijakeskusteluissa, joita olen täällä syksyn aikana käynyt.

Osallistuin oppisopimusviikolla ajatuspaja New Americassa pidettyyn paneelikeskusteluun oppisopimuskoulutuksen kehittämisestä teknisillä aloilla. Sitä aikaisemmin olin tavannut ja keskustellut New American Mike Prebilin (Program Accociate, Center on Education and Skills) kanssa  oppisopimuskoulutuksen tilanteesta Yhdysvalloissa.  Monen muun tahon tavoin myös New America yrittää vaikuttaa siihen, että oppisopimuskoulutuksesta tulisi nykyistä toimivampi ja yleisempi Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä oppisopimuskoulutusta toteutetaan eniten lähinnä Bachelor-tutkinnon tasoista osaamista vaativiin työtehtäviin. Sitä pitäisi Mike Prebelin mukaan kuitenkin lisätä myös monilla perinteisillä suorittavan työ aloilla, esim. lvi-, rakennus- ja puualalla. Kaikkien  väestöryhmien pitäisi voida osallistua oppisopimuskoulutukseen. Tähän mennessä suurin osallistujaryhmä ovat olleet valkoiset miehet (tätä termiä täällä käytetään). Community collegeiden rooli oppisopimuskoulutusten fasilitoijana on tärkeä jo nyt, mutta sitä pitäisi vahvistaa entisestään. Oppisopimuskoulutusten kesto on täällä aika tavallisesti 4-5 vuotta. Tarvittaisiin myös lyhempiä oppisopimuksia, jotta siitä tulisi kiinnostavampi koulutusmuoto. Mike Prebelin mukaan haasteita on siis paljon. Häntä kiinnostivat kovasti suomalaiseen oppisopimusjärjestelmään liittyvät asiat, mm. oppisopimusten rahoitus, työnantajan rooli prosessissa sekä suoritettavat tutkinnot.

New American toteuttamassa paneelikeskustelussa ja sitä seuranneessa yleisökeskustelussa toistuivat samat teemat, joihin olen törmännyt oikeastaan pitkin koko syksyä.   Oppisopimus nähdään tärkeänä ja kannatettavana koulutusmuotona, mutta monista eri syistä sitä on Yhdysvalloissa aivan liian vähän. Kaikki panelistit halusivat oppisopimuskoulutusta laajennettavan. 3-5 vuotta sitten oppisopimuskoulutuksesta ei puhuttu niin paljon kuin siitä nyt puhutaan oikeastaan kaikkialla. Asia on nyt niin sanotusti pinnalla.

Työmarkkinoilla on ilmeisiä kohtaanto-ongelmia. Niiden arvioidaan lisääntyvän edelleen. Kaksi alaa mainitaan aina tässä yhteydessä erityisen haasteellisina. Ne ovat kyberturvallisuus (joka on täällä ymmärtääkseni laajempi käsite kuin mitä siitä sanasta ihan ensimmäisenä meillä Suomessa tulee mieleen) ja terveydenhoitoala. Jatkuvasti kuulen sitä toivetta, että näiden alojen kohtaanto-ongelmat pitäisi ratkaista nykyistä paljon suuremmassa määrin oppisopimuskoulutuksen avulla.

Yhdysvallat on tiettävästi ainoa maa maailmassa, jossa työnantajaa ei tueta oppisopimuksen palkkakustannuksissa. Kukaan panelisteista eikä yleisöstä tuntunut uskovan, että tähän tulisi muutosta niin, että liittovaltiotasolla tähän osoitettaisiin määrärahoja. Osavaltiotasolla voi jossain jotain tapahtuakin tai ainakin niillä on monia ratkaisujen avaimia oppisopimusten lisäämiseen. Paneelikeskustelussa tuli jälleen kerran vastaan ongelma tutkintojen ja sertifikaattien kirjavuudesta. Nuoret eivät aina tiedä, mitä työtä he voivat koulutuksellaan tai eri sertifikaateilla hakea. Työnantajat ovat välillä ihmeissään kaikkien tuhansien erilaisten tutkintojen ja ertifikaattien viidakossa.

Panelistit ja yleisö pohtivat sitä, miten saada oppisopimuskoulutuksiin liittyvä ekosysteemi toimimaan. Miten oppisopimuskoulutuksesta saataisiin Yhdysvalloissa ”mainstream”? Olennaisina toimijatahoina nähtiin mm. paikalliset työvoimaviranomaiset, kauppakamarit ja erilaiset yrittäjiä yhteen kokoavat järjestöt ja neuvottelukunnat. On kutsuttava yrityksiä koolle ja kerrottava niille oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista. Tällä hetkellä oppisopimuskoulutuksesta kiinnostuneet yritykset ja opiskelijakandidaatit eivät löydä toisiaan. Tietoa ei ole riittävästi saatavilla. Paneliin osallistuneet keskustelijat uskoivat, että nyt Yhdysvalloissa ollaan ison muutoksen edessä. Jatkossa oppisopimuskoulutuksella on nykyistä paljon suurempi rooli erityisesti teknisten alojen kohtaanto-ongelmien ratkaisemisessa. Muutakaan tai parempaakaan vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä. Siksi luotetaan, että ratkaisu on nimenomaan oppisopimuskoulutus.

Luultavaa on, että yksittäiset yritykset joutuvat pakon edessä sankoin joukoin turvautumaan oppisopimuskoulutukseen saadakseen heille sopivaa työvoimaa. Tällaisia yrityksiä voi löytyä esim. maaseudulta, jossa nuorta työvoimaa ei ole kovin paljon tarjolla eikä yritys halua vaihtaa paikkakuntaa. Tai aloilla, joissa tarve osaavasta työvoimasta muuttuu liian vaikeaksi muutoin ratkaistavaksi. Nuoret kiinnostuisivat oppisopimuskoulutuksesta, jos tarjolla olisi nykyistä lyhyempiä koulutuksia. 4-5 vuotta on monille aloille liian pitkä aika. Oppisopimuksen ekosysteemin rakentaminen liittovaltiotasolle taitaa jäädä haaveeksi vielä pitkäksi aikaa.

Thanksgiving Day on iso juhla Yhdysvalloissa. Ja kiitospäivää seuraava perjantai on melkoinen shoppailupäivä, Black Friday. Kaikki matkustavat juhlapäivän aikoihin sukulaistensa luokse, jos se vain on mahdollista. Niinpä kiitospäivän jälkeinen sunnuntai on tämän maan kaikkein vilkkain matkustuspäivä. Monenlaisia etukäteisjuhlimisiakin on. Mark, minun advisorini Georgetownin yliopistolta, kutsui kotiinsa ison vierasjoukon syömään kalkkunaa, kurpitsapiirakkaa ja muita Thanksgiving-ruokia.

Markin luona oli koolla kansainvälinen porukka, joista monilla on joku kytkös Georgetownin yliopistoon. Ihmisten taustat olivat eri maista, mm. Intiasta, Brasiliasta ja Turkista. Tällaiset kokoontumiset ovat todella mukavia: hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia keskusteluja eri kulttuureista olevien ihmisten kanssa. Suomen koulutusjärjestelmä on aina se kestoaihe, josta ihmiset kyselevät minulta. Toinen kiinnostava asia ovat – yllätys yllätys – revontulet. Moni haaveilee, että näkisi kerran elämässään revontulet. Suomen kylmästä ilmastosta tietysti tiedetään. Yöttömästä yöstä ei yleensä tiedä kukaan, joka ei ole joskus käynyt Pohjoismaissa. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että suomalaisesta äitiyspakkauksestakin olen joutunut kertomaan useita kertoja syksyn mittaan. Vauvojen nukuttaminen pahvilaatikossa naurattaa ja vähän kauhistuttaakin amerikkalaisia.

Kiitos muuten kaikista niistä mukavista palautteista, joita olen saanut tähän blogiini syksyn aikana! Niitä on tullut eri tavoilla, mm. suoraan blogiin (en julkaise niitä), Whatsapp-viesteinä ja sähköposteina. Kannustava palaute auttaa jatkamaan blogin kirjoittamista. Totta kai tämä vie aikaa, mutta samalla se vähän auttaa minua jäsentämään ajatuksiani ja täällä oppimiani asioita. Blogini ei ole läheskään kaiken kattava, eikä niin ollut tarkoituskaan. On niin paljon asioita, joista haluaisin tai voisin kirjoittaa, mutta sitten tästä tulisi romaani eikä blogi. Ja kyllä. Minä viihdyn edelleen täällä loistavasti. Kolme kuukautta on sittenkin ihan liian lyhyt aika olla Fulbright-stipendiaattina. Suomeen paluuta en vielä aktiivisesti ajattele. Minä vain nautin jokaisesta päivästä, matkoistani ja jokaisesta uudesta kohtaamisesta eri ihmisten kanssa.

 

 

 

Advertisement