Kaikki hyvä loppuu aikanaan

georgetown iltaOn yhteenvedon aika. Palaan ihan kohta takaisin Suomeen. Stipendijaksoni ylitti kaikki odotukseni. Minulla oli epävarmuuksia monista asioista, kun saavuin tänne. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, paremmin kuin olin uskaltanut ajatellakaan.

Ainoa kunnon haaste oli jaksaa taistella amerikkalaisen byrokratian kanssa. Mutta sitä vain täytyi sietää. Lopulta en sitten saanut sitä sosiaaliturvakorttiani, vaikka kävin neljä eri kertaa istumassa sosiaaliturvatoimistossa. Sen lisäksi yritin saada jonkun ihmisen puhelimen päähän, mutta joka kerta se meni vain robotin kanssa ”keskustelemiseksi”. Korttini ei vain tullut eikä kukaan tiedä, miksi, eikä kukaan ollut innokas selvittämään syytä. Sain kuitenkin sosiaaliturvanumeron. Se onneksi riitti veropaperiin, joka minun piti täyttää, vaikka en siis saanut täällä mitään ansiotuloja.

Viimeiset päivät olen koonnut haastattelujani ja aineistojani yhteen, kirjoittanut loppuraporttia, pakannut tavaroitani sekä tavannut tuttaviani ja ystäviäni viimeisen kerran. Olen hoitanut käytännön asioita yliopiston kanssa ja kansainvälistä vaihtoa hoitavan organisaation suuntaan. Yksi käytännön asia oli pankkitilini sulkeminen, joka ihme kyllä onnistui pankin yliopiston konttorilla. Oletin, että se olisi vaatinut käynnin omassa pankkikonttorissani, kun olen täällä nähnyt ihmeen monimutkaisesti hoidettuja asioita.

Blogini tarkoitus oli antaa joitakin välähdyksiä siitä, mitä kaikkea olen tehnyt, kuullut,  nähnyt ja kokenut 3 kuukauden aikana Yhdysvalloissa. Tähän viimeiseen postaukseen kokoan päällimmäisiä ajatuksiani muutamista aiheista. Voi olla, että jotkut asiat jäsentyvät hieman toisin jonkin ajan kuluttua tai jotkut asiat korostuvat nyt liikaa tai liian vähän. Mutta näin koen ja ajattelen näistä asioista tällä hetkellä, kotiinpaluun kynnyksellä.

PROJEKTITYÖNI

Onnistuin saavuttamaan projektityöni tavoitteet. En varmasti täydellisesti, mutta omasta mielestäni hyvin, kun ottaa huomioon projektini moniulotteisuuden, laajuuden, ison maan olosuhteet ja käytettävissä olevan ajan lyhyyden. Pääsin tapaamaan olennaisen tärkeitä ja osaavia ihmisiä, kävin mielenkiintoisissa paikoissa tutustumassa ja verkostoni oli monipuolinen. Eri puolilla maata sain erilaisia näkemyksiä asioihin. Pelkästään DC:n alueella olemalla en missään tapauksessa olisi saanut riittävän hyvää kuvaa asioista. Muutama toivomani ovi jäi avautumatta, vaikka niistä olisi voinut olla hyötyä. Nekin ovet olisivat avautuneet, jos minulla olisi ollut enemmän aikaa. Tämä kävi ilmi eräässä toiseksi viimeisen viikon palaverissa, että olisin saanut heiltä konkreettista apua ja kontakteja. Projektityön lopputuloksen kannalta näillä muutamilla tahoilla ei kuitenkaan ole isoa merkitystä.

On totta, että monet asiat löytyvät netistä sekä tutkimuksista ja kirjoista, joita luin yliopiston kirjastossa. Mutta työskentelyni osoitti selvästi sen, miten tärkeää on keskustella ihmisten kanssa ja käydä eri paikoissa tutustumassa, jotta oikeasti ymmärtää asioita. Esimerkiksi Suomen ja Yhdysvaltojen hallinnolliset rakenteet ja päätöksenteko ovat aivan erilaiset. Niistä oli keskusteltava. Moni asia avautui ja jäsentyi vasta vuorovaikutuksessa, oli se sitten tutustumiskäynti, seminaari, tapaaminen, puhelu tai skype-kokous.

Projektityöni poikkesi monen muun Fulbrigt-stipendiaatin työstä. Minun työni oli isolta osin verkoston rakentamista, ihmisten kontaktointia, tapaamisia ja vierailuja. Jos tekee tutkimusta tai opettaa yliopistolla, ei tarvitse rakentaa näin paljon verkostoa. Oma aktiivisuuteni oli avainasemassa. Myönnän, että tein erittäin paljon töitä verkostojen eteen ja aloitin sen jo Suomessa ollessani. Sitten täällä Yhdysvalloissa sain muutamilta henkilöiltä, esimerkiksi Georgetownin yliopistolla, todella hyvää apua. Heidän kauttaan avautui joitakin sellaisia ovia, jotka eivät luultavasti olisi avautuneet minulle ilman heidän suoraa apuaan.

Minun piti useita kertoja ylittää itseni tai ainakin omat mukavuusalueeni. Tapasin joitakin todella kiireisiä ihmisiä, joilla ei ehkä olisi ollut juuri aikaa yhdelle suomalaiselle Fulbright-stipendiaatille. Näissä tilanteissa auttoi hyvä pohjatyö, täsmäkysymykset, oma positiivinen ja innokas asenne, tehokkuus sekä huumori. Ei aina ollut helppoa – nimenomaan alussa – mennä tapaamaan vierasta, kiireistä ihmistä vieraalla kielellä ja miettiä, riittääkö oma osaamiseni, ja onko minulla vastavuoroisesti annettavaa tälle henkilölle. Luullakseni pystyin kuitenkin aina antamaan jotain osaamista ja tietoa takaisin. Kaikista tapaamisista jäi hyvä fiilis. Oma, pitkä työhistoriani oli nyt valttia. Osasin kertoa ja vastata kysymyksiin monista asioista, kuten suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, ammatillisesta koulutuksesta, nuorten palveluista kuten  Ohjaamoista, työllisyyspolitiikasta, ohjauksesta ja työvoimatarpeiden ennakoinnista.

Yhdysvalloissa tehdään joitakin asioita paljon paremmin kuin meillä Suomessa, ja meidän pitäisi ottaa joitakin oppeja täältä. Mutta tärkeää ei ole ainoastaan se, mitä minä olen oppinut projektityöni puitteissa.  Yhtä tärkeää oli kertoa Suomesta ja suomalaisista toimintatavoista. Meillä suomalaisilla olisi paljon annettavaa tälle maalle. Toki on selvää, että toimintamalleja ei voi sellaisenaan siirtää maasta toiseen, koska monet niistä ovat niin vahvasti kulttuurisidonnaisia. Silti joitain osia tai toimintatapoja pitäisi voida  tuoda tänne koulutusvientinä. Meillä Suomessa on täällä arvostettua koulutusasioiden pääomaa. On sääli, jos sitä ei voi mitenkään kaupallistaa vienniksi Yhdysvaltoihin.

IHMISET

IMG-20171212-WA0002Jään kaipaamaan täältä eniten ihmisiä ja ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olemista. Oli sitten kyse niistä ihmisistä, joihin tutustuin projektityöni kautta Georgetownissa ja ympäri maata.  Tai niistä muista kansainvälisistä tutkijoista ja stipendiaateista, joihin tutustuin yliopistolla ja Fulbright-tapaamisissa. Tai naapuruston aina yhtä iloisesti tervehtivistä ja juttelivista koiranulkoiluttajista. Puhumattakaan niistä ystävistä, jotka minulla oli täällä Yhdysvalloissa jo valmiina, ja joiden kanssa sain nyt viettää aikaa. Koen, että oma persoonani sopii aika hyvin yhteen amerikkalaisen kulttuurin kanssa, joten siksi viihdyin täällä niin hyvin.

Jään kaipaamaan myös amerikkalaisen työkulttuurin ystävällisyyttä, välittömyyttä ja runsasta huumoripitoisuutta. Toisaalta työelämä Yhdysvalloissa on vaativaa. Monet tapaamani ihmiset tekevät todella pitkiä työpäiviä. Osa pitää lomaa vain viikon tai kaksi vuodessa. Olen miettinyt, että yksi amerikkalaisten jaksamisen salaisuus on kulttuurin positiivisuus ja toisten huomioinen, vaikka se onkin pinnallista. Arki sujuu paremmin, kun ollaan toisille kohteliaita, huomaavaisia ja myönteisiä. Ja ovathan amerikkalaiset välillä kuin aikuisia lapsia, innostuvat pienistä asioista ja hassuttelevat rennosti. Esimerkiksi nyt ennen joulua on ihan normaalia nähdä joulupukin lakki päässä kulkevia ihmisiä kadulla. Olen nähnyt täällä myös hyvin huonoa asiakaspalvelua esimerkiksi ruokakaupassa tai lipunmyynnissä. Eivät kaikki aina jaksa hymyillä ja olla ystävällisiä. Mitään minua uhkaavaa tai muuta hyvin ikävää en nähnyt tai kokenut missään vaiheessa, vaikka joskus liikuin yksin kadulla myöhään illalla eri kaupungeissa.

MATKUSTAMINEN JA LIIKKUMINEN

imagesMatkustin lentokoneilla, henkilöautoilla, metroilla, erilaisilla junilla, street carilla, kentokenttäkuljetuksilla, takseilla, Uberilla, paikallisbusseilla, shuttle-busseilla ja kaukomatkojen busseilla. Monen eri kaupungin metrokartta tuli tutuksi.  Pyöräilin Capital Bikesharen polkupyörillä tasan 100 kertaa, matkassa 306 km, ajassa 25 tuntia ja kaloreita kului 8 100 (luvut sain puhelimeni applikaatiosta). Käveltyjen kilometrien määrää en osaa edes arvioida, mutta niitä tuli erittäin paljon! Tein Uberillä noin 20 matkaa. Minusta tuli täällä näköjään alustatalouden suurkuluttuja (Uber ja Airbnb). Uber on täällä nopea, luotettava ja edullinen tapa liikkua. Auto saapuu mihin tahansa osoitteeseen muutamassa minuutissa, rahaa ei tarvitse käsitellä ja kuljettajat ovat ystävällisiä, koska asiakas arvostelee heidän palvelunsa.  Myös meidät matkustajat arvostellaan. Minun liikkumiseni täällä olisi ollut huomattavasti hankalampaa ja kalliimpaa ilman Uberia.

Laskin, että tein tämän syksyn aikana yhteensä 13 lentoa, kun lasken mukaan myös Suomen lennot. Olen mennyt Yhdysvaltoja ristiin rastiin, ja kävin idässä, lännessä, pohjoisessa, etelässä ja keskellä. Eri puolilla Yhdysvaltoja tapahtuvat vierailut kuuluivat projektisuunnitelmaani. Samalla näin paikkoja ja kaupunkeja, joissa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin. En missään vaiheessa kokenut reissaamista rasittavana, päinvastoin nautin siitä. Jopa lentokentällä istuminen voi olla rentouttavaa, kun ei ole kiire eikä stressiä. Matkojen  ja majoituksen suunnitteluun ja varaamiseen käyttämäni aika koko aikana on varmasti kymmenissä tunneissa. Osan työstä tein jo Suomessa ollessani. Silti olo oli välillä vähän kuin matkatoimistovirkailijalla, kun suunnittelin ja aikataulutin tapaamisiani, matkojani ja majoituksiani.

ASUMINEN

IMG_20170916_234817207_HDRAsuin koko ajan Airbnb-asunnoissa muutoin, mutta kaksi yötä olin hotelleissa, kun matkustin New Yorkista autolla Kanadaan ja yhden yön Coloradossa. Muutamia öitä olin ystävieni luona eri paikkakunnilla. Asuntoni Washington DC:n Adams Morganissa oli aika kallis, kuten yksiöt tällä etäisyydellä keskustasta täällä ovat. Mutta sijainti mahdollisti sen, että minun oli helppo liikkua mihin vain DC:ssä ja sen ympäristössä. Kävellen pääsi downtowniin ja Georgetowniin, kun varasi aikaa kolme varttia. Metropysäkki oli 10 minuutin kävelymatkan päässä, busseja kulki lähes vierestä ja pyöräparkkeja oli ympäriinsä. Ruokakauppa ja muita palveluja löytyi ihan kulman takaa. Joitain puutteita asunnossani oli, mutta ne olivat niin pieniä, että toimeen tultiin. Esimerkiksi pölynimuri ei ollut ollenkaan tehokas eikä keittiössä ollut ihan kaikkia tarvikkeita, joita olisin tarvinnut.

Kaikki muutkin Airbnb-asunnot olivat pääasiassa sitä, mitä ilmoituksessa luvattiin. Mikään ei ollut ihan täydellinen, joku ei ollutkaan sijainniltaan kovin hyvä, jossakin oli pieniä puutteita varustuksessa, jossain lattiat olivat vähän kylmät jne. Mitään isoa vikaa ei ollut yhdessäkään eli asumisesta ei aiheutunut minulle harmia tai ongelmia. Varasin aina itselleni kokonaisen asunnon, en pelkkää huonetta. Valitsin asunnot niin, että sinne oli helppo kulkea julkisilla kulkuvälineillä. Pääsin näkemään amerikkalaisia asuinalueita ja amerikkalaista asumisen kulttuuria, kun en majoittunut hotelleissa. Ja rahaa säästyi.

En olisi uskonut etukäteen, että Washington DC voi tuntua kotoisalta. Mutta jokaisen matkan jälkeen oli niin mukava tulla ”kotiin”. Washington DC on isoksi kaupungiksi helppo, siisti ja turvallinen. Tietenkin täältäkin löytyy asuinalueita, joihin ei kannata mennä yksinään myöhään illalla. Adams Morganissa oli kuitenkin turvallista ja rauhallista.

RUOKA

Olen ruokaillut yliopistoilla ja mm. kouluissa aina, kun se on ollut mahdollista. img_20171212_130912693.jpgVälillä on tullut syötyä todella huonosti. Kun matkustaa paljon, joutuu liian usein turvautumaan hampurilaiseen tai vastaavaan. Ihmettelen, miten ihmeessä paikalliset itse jaksavat niin usein syödä hampurilaisia, ranskalaisia perunoita ja pitsaa. Esimerkiksi amerikkalaisesta pitsasta en todellakaan pidä. Mutta viimeisellä viikolla löytyi lopulta hyvä pitsapaikka, jossa kävin ystäväni kanssa. Aasialaiset ruoat ovat hyviä täälläkin. Samoin etelävaltioissa (George ja Louisiana) sain todella maukasta ruokaa.  Jaksan edelleen ihmetellä amerikkalaisten ruoka-annosten ja kahvimukien suurta kokoa.

Ruisleipää olen kaivannut, kuten suomalaiset yleensä kaipaavat. Jonkinlaista ruisleipää onnistuinkin löytämään erikoiskaupasta stipendijaksoni loppuvaiheessa. Sitä ennen söin aika paljon ruotsalaista näkkileipää. Vaaleaa leipää ei juuri tullut syötyä muuta kuin esim. hampurilaisen yhteydessä. Vaalean leivän makeuteen ja/tai mauttomuuteen ei vain oikein tottunut.  Jäätelöä taisin syödä täällä yhden kerran koko aikana. Amerikkalaista suklaata söin vain silloin kun oli ihan pakko, eikä käsillä ollut mitään muuta syötävää. Suomalainen suklaa on todella paljon parempaa, vaikka en mikään suklaan ystävä olekaan.  Kaupasta sai ostaa valmiiksi paloiteltu tuoreita hedelmiä annoskupeissa. Tuoretta ananasta, mangoa ja muita tuoreita hedelmiä tuli näin syötyä lähes joka päivä.

AIKAA AJATELLA

Tein töitä iltapäivä- ja iltapainotteisesti, mikä sopi tällaiselle aamu-uniselle. Vaikka tapasin vapaa-ajalla ystäviä ja tein vierailuja eri paikkoihin, olin paljon yksin. Yksin ollessa on aikaa ajatella. Mielestäni yksi Fulbright-stipendiaattina olemisen parhaista puolista on se, että kun olet irrallaan normaalista arjesta, sinulla on enemmän aikaa ajatella. Tai toivon mukaan kaikilla stipendiaateilla sitä olisi. Minulla mietintäaikaa oli. Pidän sitä yhtenä kaikkein tärkeimmistä asioista tämän syksyn aikana, tietysti projektityöni etenemisen ohella. Joidenkin asioiden merkitys kasvoi, kun niitä ajatteli paljon. Vastaavasti joku muu asia pieneni hyvin pieneksi. Asioille tuli uudenlaisia mittasuhteita ja merkityksiä.

Ajatteluaikaa on tarpeen olla myös projektin ja oppimisen näkökulmasta. Vieraalla kielellä työskentely on raskaampaa kuin omalla äidinkielellä työskentely. Palaverit vaativat tarkkaa keskittymistä. Termit eivät aina tarkoita samaa kuin meillä. Amerikkalaiset käyttävät paljon heille itselleen tuttuja kirjanyhdistelmiä ja lyhenteitä. On ymmärrettävä termejä, kulttuuria, organisaatioita, menettelyjä jne. hahmottaakseen miten ja miksi asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Kuultua ja opittua piti sulatella ja yrittää hahmottaa asioita amerikkalaisissa järjestelmissä. Tämä kaikki vaati oman aikansa. Myös blogin kirjoittaminen vei aikaa, mutta samalla se myös auttoi jäsentämään joitakin asioita.

LOPUKSI

Syksy Washington DC:ssä ja Georgetownin yliopistossa on laskettavissa elämäni parhaimpien ajanjaksojen joukkoon. Suomen sateisina ja pimeinä syksyinä tulen luultavasti aina vähän kaipaamaan Georgetownin syksyyn: lämpimän lempeään ilmaan, auringonpaisteeseen, värikkäiden talojen, arvokkaiden yliopistorakennusten, kukkivien syyskukkien, kurpitsoiden, ruskaansa punertuvien puiden ja huippuystävällisten opiskelijoiden keskelle. Viime aikoina Georgetownin katukuva vaihtui syksyisistä koristeluista jouluisiin koristeluihin.

Olen kiitollinen Fulbright Centerille, joka valitsi minut stipendiaatiksi. Koin kunnia-asiana edustaa Suomea hyvin. Toivon, että olisin onnistunut siinä. Yhteydenpito eri ihmisten kanssa jatkuu – työasioiden merkeissä sekä muissa merkeissä. Suomessa jatkan ”Fulbright-harrastustani”. Aion liittyä mukaan Fulbright Alumneihin. Ja heti tammikuussa autan Jyväskylään tulevia, uusia amerikkalaisia Fulbright-stipendiaatteja asettumaan kaupunkiin ja pääsemään projektityönsä pariin.

Kiitos kaikesta palautteesta, jota sain blogiini eri tavoin. Toivottavasti tästä blogistani oli lukijoille iloa ja hyötyä. Kannustan muitakin hakemaan Fulbright-stipendiä, jos on valmis tekemään paljon töitä hakuvaiheessa. Stipendijakson aikana kannattaa kokonaan unohtaa jäyhä, suomalainen mentaliteetti ja heittäytyä täysillä amerikkaiseen tapaan toimia. Silloin täällä pärjää, ovet avautuvat, syntyy ystävyyksiä, projektityö etenee – ja kaiken lisäksi on hauskaa!

”Näihin kuviin, näihin tunnelmiin” – Washington DC vaikenee.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s